Hallituksen kokouksen 20.1. yhteenveto

Julkaistu ma 20. tammikuuta 2014
Takaisin uutisarkistoon

Vuoden 2014 SEULin hallituksen ensimmäinen kokous polttelee ovella 20.1. Tästä postista löydät tulevassa kokouksessa käsiteltävät asiat sekä kokouksen jälkeen käsiteltyjen asioiden yhteenvedon.

Suomen elektronisen urheilun liiton vuoden 2014 ensimmäinen kokous järjestetään 20.1. Kokous pitää sisällään lähinnä vuoden 2014 toiminnan suunnittelua ja käynnissä olevien työryhmien toiminnan läpikäymistä. Tähän uutiseen on koottu kokouksessa käsiteltävät asiat. Lisäksi vuoden ensimmäiseen kokoukseen liittyy myös hallituksen järjestäytyminen. Järjestäytymiskokouksessä valitaan ehdolle asettuneiden joukosta henkilöt vastuurooleihin, esimerkiksi liiton rahastonhoitaja ja sihteeri.

Kevään liittokokous

SEULin jäsenorganisaatiot kokoontuvat yhteen kaksi kertaa vuodessa päättämään liiton tärkeistä asioista ja ohjaamaan hallituksen toimintaa. Seuraavan kerran jäsenet kokoontuvat yhteen kevään kokouksessa, joka järjestetään maaliskuussa. Hallitus käy nyt kokouksessaan läpi materiaaleja, jotka se valmistelee kevään liittokokousta varten.

Pelaajatalo

Pelaajataloprojekti on edennyt pisteeseen, jossa hallitus saa nyt eteensä ehdotuksen siitä, miten projekti voitaisiin toteuttaa käytännössä. Tulevassa kokouksessa käydään läpi Pelaajataloon liittyviä asioita ja lyödään lukkoon projektin suuret linjat.

Kansainvälisyys

Kansainvälisen elektronisen urheilun liitto IeSF:n antidopingorganisaatio WADA:n jäsenyys ja pyrkimys SportAccordin jäseneksi tarkoittaa SEULille sitä, että myös meidän tulee ottaa yhteyttä suomalaisiin vastaaviin toimijoihin. Kokouksessa käydään läpi IeSF:n SEULille esittämiä toiveita ja tehdään niiden pohjalta suunnitelma paikalisten organisaatoiden kontaktoimiseen.

Työryhmien katsaukset

Kokouksessa käydään läpi kaikkien työryhmien kuulumiset ja tarkastellaan eri projektien etenemistä. Olemassa olevista työryhmistä brändiuudistus on jo loppusuoralla, kun taas moni työryhmä on vasta aloittamassa työnsä.

Kokouksen yhteenveto tullaan päivittämään tähän uutiseen kokouksen jälkeen.

seul_nettisivut_default_uutinen2

Tähän on koottu hallituksen kokouksessa 20.1. käsiteltyjen asioiden yhteenveto.

Liittohallituksen järjestäytyminen

Järjestäytymiskokouksessa liitolle valittiin toimihenkilöitä vuodelle 2014. Varapuheenjohtajina jatkavat Erkka “Prote” Jouste ja Pekka “arx” Aaltonen. Pekka Aaltonen jatkaa lisäksi myös rahastonhoitajana.

Kevään liittokokous

Kevään liittokokous tullaan järjestämään tällä kertaa Tampereella huhti-toukokuussa. Tulevassa kokouksessa tullaan käymään läpi muun muassa vuoden 2013 kirjanpito ja samaisen vuoden vastuuvapauksien myöntäminen sen aikaiselle hallitukselle.

Tulevat tapahtumat

SEUL on mukana Assembly Winter 2014 -tapahtumassa pelaajaloungen kanssa. Konseptia kehitetään jatkuvasti, joten luvassa on varmasti kaikkien aikojen upein rentoutumispaikka pro-pelaajille. Lisätietoa Assemblyjen pelaajaloungesta tullaan antamaan hyvissä ajoin ennen tapahtumaa.

Liitto kokee tärkeäksi pitää yllä kansainvälisiä suhteitaan, kehittää niitä ja hakea oppia maailmalta. Siksi liitto lähettääkin hallituksensa varapuheenjohtaja Erkka “Prote” Jousteen ensi kesänä järjestettäville DreamHack Summereille edustamaan Suomea, sekä keskustelemaan uusista yhteistyömahdollisuuksista.

Työryhmien toiminta

Hallitus käy joka kokouksessaan läpi eri työryhmien kuulumiset.

Pelaajatalo

Kokouksessa esiteltiin alustava suunnitelma pelaajatalon toteuttamiseksi budjetteineen. Projektia tullaan viemään eteenpäin keväällä heti liiton rahoituksen ratkettua. Pilotointi pyritään toteuttamaan suunnitelman mukaan, joka varmistaisi suuren, monia palveluja tuottavan talon pelaajille. Rahoituksen ratkaisua odoteltaessa ryhdytään nyt selvittämään, ketkä olisivat käytännössä kiinnostuneita taloon muuttamisesta.

Pelaajarekisteri

Pelaajarekisterin käyttöönotosta on tehty suunnitelma, jonka perusteella rekisteri näkee päivänvalon tämän kevään aikana. Projektin etenemistä käydään vielä läpi palvelua koodanneen tiimin kanssa, ja selvitetään rekisterin pitämiseen liittyvät lain kohdat.

Pelisäännöt

Pelisääntöjä tullaan kehittämään jatkossa siten, että niissä olisi selkeät ohjeet ongelma- ja rangaistustilanteiden varalle. Lisäksi säännöistä tullaan tekemään myös englanninkieliset versiot. Sääntöjen muokkaus jatkuu yhteistyössä Suomen eri peliyhteisöjen parissa. Tarkoituksena on myös jatkaa virallisten sääntöjen tuottamista uusille peleille.

Turnauskriteeristö

Turnauskriteeristöprojektin kanssa tullaan ottamaan lyhyt aikalisä. Projektiin liittyy paljon tärkeitä kysymyksiä, kuten “Miksi tapahtumajärjestäjät haluaisivat ottaa turnauskriteeristön käyttöönsä?”, “Miten arviointi pitäisi järjestää?” ja “Miten tapahtumat voisivat markkinoida itseään saamillaan tunnustuksilla?” Ratkaisematta olevien kysymysten selvittäminen on ensisijaisen tärkeää hyvän turnauskriteeristön tuottamisessa, ja liitto haluaa tuottaa Suomen eSports-skenelle vain parasta. Turnauskriteeristö onkin siis siirretty nyt hetkeksi mietintämyssyn alle.

Kalustolainaus

Tarvetta erilaisille hankinnoille, kuten peltoreille. Kalustomestari Matti Tuunanen ottaa nyt vastaan hankintaideoita, ja tekee niiden pohjalta hankintasuunnitelman vuodelle 2014.

Järjestäjäoppaat

Suunnittelu- ja luonnostelutyö oppaalle, joka antaa yksityiskohtaista ja laajaa tietoa turnausjärjestämisestä, on alkanut. Alussa kysytään palautetta pelaajilta ja järjestäjiltä kyselyn muodossa, jonka jälkeen lyödään lukkoon oppaan laajuus ja runko ja kootaan kirjoitustiimi.

Kansainvälisyys

IeSF-jäsenyytensä myötä liitolle on tullut tarve ottaa yhteyttä Suomen Antidopingtoimikuntaan ja Valoon (Valtakunnallinen liikunta- ja urheiluorganisaatio ry). SEULin kapteeni Tuomas “althalus” Velling hoitaa keskustelut elektronisen urheilun asemasta Suomessa eri tahojen kanssa.

Brändiuudistus

Brändiuudistus on muutamia verkkosivupäivityksiä vaille valmis. Tarkoitus olisi tehdä viimeiset viilaukset helmikuun puoleenväliin mennessä. Tämän jälkeen  työryhmän varaamat resurssit siirtyvät liiton muuhun toimintaan, hurraa!

Gaala

Kokouksessa nousi esille myös 2014 syksyllä järjestettävä SEUL-gaala. Gaalan muoto, tarkoitus ja koko ovat kuitenkin vielä täysin auki, ja varmistaaksemme mahtavan gaalan toteutumisen juhlatilaisuutta puuhaamaan perustetaan työryhmä. Työryhmän puikkoihin astuu verkostokoordinaattorimme, SEULin perämies Mikko Jokipii.

 

Muut uutiset