Hyppää sisältöön

Elisa Esportsin 100 000 dollarin CS:GO-turnaus huipentuu LanTrek 2022 -tapahtumassa

Parhaillaan karsintavaiheessaan oleva Elisa Invitational Winter 2021 -CS:GO-turnaus tulee huipentumaan paikan päällä LanTrek 2022 -tapahtumassa. Ensi vuoden LanTrek järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 3.-6. maaliskuuta. Turnauksen kokonaispalkintopotti on 100 000 dollaria, jonka lisäksi parhaiten sijoittuneet joukkueet etenevät Elisa Masters -jatkoturnaukseen.…

LanTrek palaa maaliskuussa Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen

Suomen pitkäikäisimpiin pelitapahtumiin kuuluva LanTrek palaa taas ensi vuoden maaliskuussa. Talvilomalla 3. – 6.3.2022 järjestettävä tapahtuma saapuu monien iloksi fyysisesti Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen. Myös e-urheilu on perinteisesti ollut osa LanTrekejä, ja ensi vuoden tapahtumaan luvataankin ”kansainvälisesti suuren ja merkittävän…

LanTrek ‘20 -tapahtuma täyttää Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen viikonloppuna – tapahtumassa nähdään Suomen suurin PUBG-ammattilaisturnaus

Jo kaksi vuosikymmentä sitten ensimmäistä kertaa järjestetty LanTrek-verkkopelitapahtuma nähdään jälleen tulevana viikonloppuna 27.2.-1.3. Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Nelipäiväisessä tapahtumassa nähdään ammattilaisturnausten osalta 10 000 euron Counter-Strike: Global Offensive -turnaus sekä Suomen suurin 64 pelaajan lavaturnaus PlayerUnknown’s Battlegrounds -pelissä. LanTrek ’20…

Tulevia tapahtumia

Tulevana viikonloppuna 29.9.-1.10. järjestetään Seinäjoella Connection Lan -tapahtuma. Myös vuoden 2018 LanTrek -tapahtuman ajankohta on nyt julkaistu.
Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.