SEUL: EDESSÄ TALOUDELLISESTI HAASTAVA VUOSI

Julkaistu pe 29. lokakuuta 2021
Takaisin uutisarkistoon

Teknisestä virheestä johtuen opetus- ja kulttuuriministeriö ei käsittele Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL ry:n yleisavustushakemusta vuodelle 2022. Liiton toimittaessa hakemusta tulevalle vuodelle, ei hakemus teknisestä virheestä johtuen lähtenyt ministeriölle lähetä-painiketta painettaessa. Hakemukset, jotka eivät määräaikaan mennessä saavu ministeriölle, jäävät lain puitteissa automaattisesti käsittelemättä. Samantyyppisten teknisten virheiden seurauksena yleisavustuksen ovat aiemmin menettäneet ainakin Ampumahiihtoliitto ja Vihreät Nuoret.

SEUL on toiminut opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän valtakunnallisten nuorisoalan järjestöjen valtionavustuksen piirissä lähes koko toimintansa ajan. Avustusta haetaan syksyisin opetus- ja kulttuuriministeriön digitaalisesta asiointipalvelusta ja tieto avustuksesta saadaan alkukeväästä. Vuonna 2021 SEUL:n saama yleisavustus oli 90 000 euroa. SEUL:n vuosittaisesta budjetista yleisavustuksen osuus on merkittävä.

Tilannetta on selvitetty opetus- ja kulttuuriministeriön edustajien ja ministeriön tietohallinnon asiantuntijoiden kanssa. Selvityksen perusteella SEUL:n yleisavustushakemus ei ole tallentunut onnistuneesti ministeriön järjestelmään, minkä seurauksena ministeriö ei voi käsitellä hakemusta eikä SEUL näin ollen saa yleisavustusta vuodelle 2022.

Liittohallitus on aloittanut välittömät talouden sopeutustoimet ja selvittää erilaisia rahoitusvaihtoehtoja ja varainhankinnan ratkaisuja, joiden kautta Liiton toimintakyky varmistetaan myös vuonna 2022.

“Tilanteen harmillisuutta ei vähennä se, että samankaltaisia teknisiä ongelmia on ilmennyt aiempinakin vuosina eri yhdistysten kohdalla. Taloudellinen isku on luonnollisesti myös Liiton kohdalla erittäin merkittävä. Vaikeasta tilanteesta huolimatta uskon vahvasti sopeutustoimien ja oman varainhankinnan ratkaisujen purevan ja Liiton pystyvän toteuttamaan toimintaansa haastavasta taloustilanteesta huolimatta”, kommentoi Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL ry:n puheenjohtaja Ville Qvist.

Lisätietoja:
Ville Qvist
puheenjohtaja
ville.qvist@seul.fi
+358 50 359 4321

Kuva: SEUL ry / Arttu Kokkonen, Assembly Summer 2019

Muut uutiset