Liitto etsii viestintäkoordinaattoria

Julkaistu ma 11. tammikuuta 2021
Takaisin uutisarkistoon

Liiton yhteisökoordinaattorin työnkuvan muuttuessa, avautuu liitolle mahdollisuus hakea uutta viestintäkoordinaattoria. 

SEUL on Suomen elektronisen urheilun liitto. Meidät on perustettu vuonna 2010 toimimaan suomalaisen kilpapeliurheilun keskusjärjestönä. Tehtävämme on kehittää ja tuoda esiin elektronista urheilua ja jäsenistömme toimintaa. Toimintamme jakaantuu elektronisen urheilun kehittämiseen, sekä edunvalvonta- ja viestintätyöhön.

Suomi on yksi elektronisen urheilun kärkimaista. Suomen elektronisen urheilun liitto toimii aktiivisesti eri elektronisen urheilun toimijoiden kanssa ja toimii tärkeänä linkkinä julkiselle ja yksityiselle sektorille. Liitto tekee jäsenien, yhteisöjen ja järjestöjen kanssa yhteistyötä erilaisten hankkeiden ja julkaisujen parissa. Tavoitteena on kehittää ja tehdä elektronista urheilua tunnetummaksi Suomessa, sekä vaikuttaa kansainvälisesti elektronisen urheilun ja sen edunvalvonnan kehitykseen. 

Liiton päivittäisestä toiminnasta vastaa hallitus, toiminnanjohtaja ja järjestelmävastaava. Nyt tähän joukkoon haetaan osa-aikaista viestintäkoordinaattoria. Viestintäkoordinaattorin työtehtäviin kuuluu liiton ja elektronisen urheilun kentän toiminnasta uutisointi. Tämän lisäksi viestintäkoordinaattori työskentelee eSM-kisojen viestinnän, liiton sosiaalisen median kanavien ja julkaisujen parissa, sekä on tärkeässä roolissa ottelut.seul.fi -sivuston päivittämisessä. 

Viestintäkoordinaattori pääasialliset työtehtävät

  • Liiton ja sen toimintojen verkkosivuille tuotettava sisältö
  • Liiton ja sen toimintojen sosiaalisen median kanavien ylläpito ja kehittäminen
  • Perustason kuvankäsittely
  • Liiton ottelut.seul.fi sivuston päivittäminen
  • Liiton oppaiden ja julkaisujen valmistelu
  • Muut viestintään ja sisällöntuotantoon liittyvät tehtävät

Odotamme sinulta

  • Kotimaisen elektronisen urheilun kentän selkeää ja monipuolista tuntemusta
  • Kokemusta mediasisältöjen tuottamisesta
  • Näkemystä sisäisen ja sidosryhmäviestinnän kehittämisestä
  • Kykyä käyttää ja kehittää liiton sosiaalisen median kanavia
  • Digitaalisen markkinoinnin perusteiden hallintaa (kuvankäsittely, mediajulkaisut jne.)
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Rautaista asennetta ja hyviä vuorovaikutus- sekä tiimityötaitoja

Arvostamme sinussa

  • Intohimoisuus elektroniseen urheiluun
  • Alan koulutus, kurssit tai sertifikaatit
  • Perustaidot valokuvauksesta ja videokuvauksesta
  • Sinulla on kokemusta erilaisista hankkeista tai projekteista
  • Joustavuus ja positiivinen asenne
  • Muu kielitaito yllämainittujen lisäksi

Tarjoamme sinulle

  • Näköalapaikan suomalaiseen elektroniseen urheiluun
  • Liikkuvan ja monimuotoisen, virtuaalisen työympäristön
  • Mahdollisuuden vaikuttaa liiton viestintään, sisältöihin ja kanaviin
  • Loistavat työkaverit ja työvälineet
  • Arvokasta kokemusta viestinnällisistä työtehtävistä
  • Mahdollisuuden osallistua eri tapahtumiin lähellä ja kaukana

Viestintäkoordinaattori työskentelee osa-aikaisena työntekijänä 50% työajalla, eli 18,75 tuntia viikossa. Viestintäkoordinaattorin kuukausipalkka on 1000€. Työtehtävä on toistaiseksi voimassaoleva. Työt alkavat sopimuksen mukaan, mutta viimeistään 1.3.2021. Työ tapahtuu pääasiassa etätyöskentelynä, mutta tehtävät saattavat edellyttää matkustamista tapahtumiin. 

Hakuaika on käynnissä! Vapaamuotoiset hakemukset lähetetään viimeistään perjantaina 29.1.2021 klo. 23.59 osoitteeseen hakemukset@seul.fi 

Lisätietoja tarjoaa:

Toiminnanjohtaja
Miika Pulkkinen
miika.pulkkinen@seul.fi
040 674 1337

Kuva: Arttu Kokkonen / SEUL ry

Muut uutiset