Liitto järjestää elektronisen urheilun hackathonin

Julkaistu ke 2. toukokuuta 2018
Takaisin uutisarkistoon

SEUL järjestää yhteistyössä Supercellin, Hippos 2020 -hankkeen sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa jäsenilleen elektronisen urheilun hackathonin.

Liitto järjestää toukokuussa jäsenilleen elektronisen urheilun hackathonin yhteistyössä Supercellin, Hippos 2020 -hankkeen sekä Jyväskylän ammattikorkeakoulun kanssa. Hackathon on innovaatiokisa, jossa tavoitteena on pienissä monialaisissa tiimeissä tuottaa konseptitason ratkaisu yhteistyökumppaneiden asettamaan haasteeseen.  Tilaisuuden lopuksi konseptit pitchataan ja parhaita ratkaisuja on mahdollista lähteä jatkokehittämään yhteistyössä järjestävän tahon kanssa.

Hackathonin aikana työskentelyä tuetaan pedagogisen fasilitoinnin ja asiantuntijamentorien avulla. Yhdistävää hackathontapahtumille on osaaottava asenne ja kyky hypätä tekemään jotain uutta sekä mielenkiintoista. Hackathoniin osallistumisen kautta on mahdollista harjaannuttaa tulevaisuuden työelämän kannalta merkityksellisiä työelämävalmiuksia, kuten oman ja tiimin osaamisen tunnistamista, uskallusta kokeilla sekä tiimityöskentelytaitoja. Hackathonit ovat myös mitä oivallisin paikka verkostoitua muiden saman alan kehittämisestä kiinnostuneiden osallistujien, mutta myös alalla toimivien yritysten kanssa.

Hackathonin toteuttaa liiton ja sen yhteistyökumppaneiden avulla Aeonian Solutions Oy. Aeonian Solutions tukee korkeakoulujen sekä pienten ja keskisuurten organisaatioiden kansainvälisen kilpailukyvyn kasvua. Kehitystyötä tehdään pedagogisesti muotoiltujen menetelmien ja fasilitoinnin avulla.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston opiskelijat voivat ilmoittautua hackathoniin lomakkeella osoitteessa: https://goo.gl/forms/DkMWQfZTd47TfJGa2

Muut uutiset