Tutkimus: Liikunta on oleellinen osa e-urheilun huippujen harjoittelua

Julkaistu pe 24. helmikuuta 2017
Takaisin uutisarkistoon

Suomalaistutkijat Jyväskylän ja Turun yliopistoista selvittivät tiettävästi ensimmäisinä maailmassa e-urheilun huippujen harjoittelua myös fyysiseltä näkökantilta. Tuomas Karin ja Veli-Matti Karhulahden tutkimus keskittyi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa toimiviin tiimeihin ja pelaajiin.

Tulosten mukaan huipputason e-urheilijat harjoittelevat keskimäärin noin 5,5 tuntia päivässä joka päivä vuoden ympäri. Tästä harjoittelusta keskimäärin tunti on fyysistä harjoittelua, kuten lenkkeilyä, voimaharjoittelua tai vastaavaa. Kun ottaa huomioon lepopäivät ja kilpailupäivät, päivittäiset kokonaisharjoitusmäärät nousevat selkeästi suuremmiksi. 82 % vastaajista kertoi seuraavansa erillistä harjoitusohjelmaa fyysisen harjoittelun toteuttamisessa. Suurin osa vastaajista myös koki, että fyysisellä harjoittelulla on positiivinen vaikutus kilpailusuoritukseen.

– Tutkimuksemme osoittaa selkeästi, että huipputason e-urheilijat ovat myös liikunnallisesti varsin aktiivisia ja myös kokevat liikunnan auttavan heitä suoriutumaan paremmin kilpailuissa. Tämä antaa mielenkiintoisen viestin huipulle pyrkiville pelaajille, tutkijat toteavat.

Pitkään jatkunut keskustelu e-urheilun ”fyysisyydestä” saa tutkimuksen myötä myös uuden käänteen.

– Emme olisi ensisijaisesti huolissamme siitä pelaamiseen käytetystä ajasta, jonka huipulle pyrkivät nuoret e-urheilijat käyttävät koneidensa ääressä. Tämän sijaan keskittyisimme rakentamaan sellaisia sosiaalisia verkostoja, jotka auttavat kyseisiä nuoria ymmärtämään sekä kunnioittamaan myös lajin asettamia fyysisiä vaatimuksia.

Mediassa on aikaisemmin raportoitu e-urheilijoiden huimista, jopa 14 tunnin säännöllisistä harjoituspäivistä. Ovatko tämä sitten vain myytti?

– Maailman terävin kärki saattaa hyvinkin käyttää tämän ajan päivittäin e-urheiluun liittyvään toimintaan, mutta oletettavasti osa kyseisestä ajasta sisältää myös tiimipalavereita, videoanalyysia ja pelistrategian pohdintaa, mitä he eivät välttämättä itse lue ”harjoitteluksi”, tutkijat selventävät.

 

Lisätietoja:

Veli-Matti Karhulahti, Turun yliopisto
vmmkar@utu.fi
050 5336 559

Tuomas Kari, Jyväskylän yliopisto
tuomas.t.kari@jyu.fi
040 8255 708

 

Tutkimuksen tiedot:

Kari, T., & Karhulahti, V. (2016). “Do E-Athletes Move? A Study on Training and Physical Exercise in Elite E-Sports.” International Journal of Gaming and Computer-Mediated Simulations, 8 (4), 53-66.
DOI:10.4018/IJGCMS.2016100104
http://www.igi-global.com/article/do-e-athletes-move/177250

Lähde: https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkisto/2017/02/tiedote-2017-02-23-13-58-20-331668

Muut uutiset