IeSF 2015 Seoul, ensimmäinen kisapäiväkooste

Julkaistu ke 2. joulukuuta 2015
Takaisin uutisarkistoon

Ensimmäinen kilpailu päivä Koreassa on takana, lue yhteenvedosta kisajoukkueen kuulumiset!

Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton IeSF:n maailmanmestaruuskilpailut alkoivat keskiviikkona 2. joulukuuta klo 03:00 suomen aikaan näyttävällä avajaisseminaarilla. Kisat lähetettiin paikalliselle televisiokanavalle sekä samanaikaisesti verkkolähetyksenä Twitchiin sekä kiinalaiseen Longzhu.tv:hen. Laadultaan lähetys oli ohjattu ja toteutettu erittäin ammattimaisesti.

Heti alkuun lavalla taiteilija piirteli hiekkaan näyttävästi erilaisia elektroniseen urheiluun viittaavia kuvia, jonka jälkeen IeSF:n puheenjohtaja Byung Hun Jun sekä Etelä-Korean varakulttuuriministeri pitivät aasialaiseen tyyliin jämäkät ja kohteliaat puheet. Lähetyksessä esiteltiin myös vierailevat aasian- ja kansainvälisen olympiakomitean edustajat ja lisäksi maiden edustajat kantoivat estradille omat lippunsa. Suomen lippua kantoi kunniakkaasti Joona ”Serral” Sotala.

Hiekkataiteilijan näkemys elektronisesta urheilusta.

Kisajoukkueiden edustajat lippuparaatissa.

Avajaisten jälkeen kisalähetys jatkui pääasiassa League of Legendsin parissa. Suomen kisajoukkue aloitti oman urakkansa tunti avajaisten jälkeen StarCraftin ja Hearthstonen parissa. Odotukset olivat korkealla pelaajien osalta ja erilaiseen säätämiseen kului vain vähän aikaa. Muuten laitteiden kanssa ei ongelmia ollut mutta karsintapisteiden tuolit olivat muovisia, helposti vääntyviä ja todella epämukavia.

Molemmat kisaajat aloittivat turnauksen vahvasti. Antti ”Kufdon” Lammi nappasi päivän ensimmäisestä ottelustaan selkeän 2-0 voiton Taiwanin Li-Yang Kuota vastaan. Seuraavaksi vastaan asettui Thaimaan Sany Niruttianont, joka tyylikkäästi vastasi kaikkiin Antin peleihin onnistuneesti. Lukemat kääntyivät yllättäen täysin päinvastoin, 0-2.

Alamäki jatkui seuraavassa ottelussa. Vaikka Antti taisteli warrior ja warlock -dekeillään sinnikkäästi, ei hän saanut Tunisian Ahmed Ben Messaoudia nujerrettua kuin kerran ja vastustaja veti viimein pidemmän korren lukemin 1-2. Antti kuitenkin päätti päivän pelinsä vakuuttavasti lyttäämällä viimeisessä lohko-ottelussaan Serbian Tahir Mehdiyevin warrior-pakan 2-0.

Ensimmäisen pelin hävinnyt Li-Yang Kuo voitti kaikki loput ottelunsa yllättäen 2-0 ja eteni helposti lohkovoittoon. Harmittavasti myös Thaimaan Sany Niruttianont voitti omista peleistään kolme ja jätti Antin harmillisesti lohkokolmoseksi. Kaksi parasta jokaisesta lohkosta eteni kahdeksan parhaan joukkoon, joten Hearthstonen osalta Suomen pelit päättyivät harmittavasti jo ensimmäisenä kisapäivänä.

kufdon-iesf15

 

StarCraft 2:ssa suomalaisedustajalta nähtiin vaikuttavaa suorittamista. Joona ”Serral” Sotala aloitti pelinsä kohtaamalla Sveitsin Eloi Quachin. Molemmat pelaajat pelasivat zerg-rotua hyvin, mutta ottelun toisen pelin alun pikainen agressiivinen hyökkäys ja sillä ansaittu voitto ei riittänyt tuomaan ottelua sveitsiläiselle, vaan Joona vei tasaisella karttahallinnalla ensimmäisen ottelunsa loppuun lukemin 2-1.

Seuraavana vastaan asettunut Georgian Tsotne Chogvoadze ei pystynyt tarjoamaan itsestään hankalaa vastusta protoss-rodullaan, tauluun rutiininomaisesti 2-0. Odotettu, mutta yllättäen hankalin vastustaja oli päivän viimeinen, Kiinan Jiajun Hu, joka pelasi myös protossia. Joonan mukaan pelaaja käytti sellaista strategiaa, mitä vastaan hän ei ole euroopassa päässyt juurikaan pelaamaan. Myös siksi ehkä ottelussa tuli tehtyä muutamia isompia virheitä.

Vankan pelikokemuksen omaava Sotala otti kuitenkin pelin haltuun varmoin ottein ja hallitsi karttaa monipuolisesti tehden välillä sivulta hyökkäyksiä ja pakottaen vastustajan siirtymään takaisin tukikohtaan, kuitenkin laajentaen omaa reviiriään ja lopulta saartaen koko vastustajan armeijan mottiin. Viimeisessä pelissä Joona pääsi alussa tuhoamaan vastustajan pyloneita siihen malliin, että kiinalaiselta katkesi joukkojentuotanto hetkeksi kokonaan. Joona sai kerättyä tarvittavan määrän yksiköitä ja päättämään pelin selvästi pettyneen kiinalaisen tuomioksi. Lukemat Suomelle 2-1.

serral-iesf15

Sotala siis jatkaa kolmella voitollaan kahdeksan parhaan joukossa puolivälieriin, jotka pelataan huomenna alkaen klo 06:00 suomen aikaa. Samasta lohkosta eteenpäin jatkoi myös rautaisia otteita esittänyt Kiinan Jianju Hu. Torstaina puolivälierässä Sotalaa vastaan asettuu toinen kisojen naispelaajista, Korean Young Ga ”Aphrodite” Kim. Puolivälierät pelataan lohkojen tavoin paras kolmesta, joten välieriin etenemiseen tarvitaan jälleen kaksi karttavoittoa.

Päivään mahtui pelien ohella erikoinen lounas mustekalaravintolassa ja lopulta ennen nukkumaanmenoa päivällinen kana-bbq-baarissa. Suurin osa ajasta käytettiin kuitenkin kisapaikalla olemiseen ja otteluihin valmistautumiseen. Huominen on reilusti kevyempi, sillä jokaiselle jatkoon päässeelle on luvassa vain yksi ottelu per päivä. Toivotaan Joonalle onnea ja menestystä tuleviin peleihin!

IeSF 2015  lähetystä voit seurata osoitteessa: http://www.twitch.tv/iesf_tv, lähetys jatkuu jälleen huomenna alkaen klo 10:00 (03:00 suomen aikaa). Liitto pyrkii tiedottamaan mahdollisimman ajankohtaisesti twitterissä StarCraft-turnauksen etenemisestä ja koostamme huomenna verkkosivuille puolivälierät päivän päätteeksi. Kisojen tulokset ja muuta tietoa löydät osoitteesta http://www.ie-sf.com. Kuva-albumi puolestaan löytyy liiton facebook-sivuilta.

 

 

Muut uutiset