Liitto etsii uutta toiminnanjohtajaa

Julkaistu to 22. lokakuuta 2020
Takaisin uutisarkistoon

Liitto etsii uutta toiminnanjohtajaa Mikael Rauhansalon jättäessä tehtävänsä. Mikael ei jatka tehtävässä vedoten henkilökohtaisiin syihin. Toiminnanjohtajan työtehtäviin kuuluvat pääasiassa liiton yhteiskuntasuhteiden ja niihin liittyvien hankkeiden parissa toimiminen. Lisäksi tehtäviin kuuluu elektronisen urheilun kehittämistä, viestintää sekä liiton operatiivisten ja hallinnollisten tehtävien hoitoa. Osana toimenkuvaa ovat myös liiton markkinointi ja kaupallisen yhteistyön rakentaminen. Toiminnanjohtaja johtaa liiton operatiivista toimintaa ja toimii saumattomasti yhdessä muiden työntekijöiden ja liittohallituksen kanssa.

Toiminnanjohtaja hoitaa mainittuja tehtäviään liiton hallituksen hyväksymien strategioiden ja toimintasuunnitelmien sekä hallituksen muiden toiminnallisten linjausten perusteella. Toiminnanjohtaja on velvollinen pitämään kirjaa työhön käytettävästä ajastaan siten kun liiton hallituksen nimeämä suora esimies ohjaa. Toiminnanjohtaja on velvollinen raportoimaan kuukausittain liittohallitukselle oman työnsä tuloksista ja sidosryhmissä tapahtuneista muutoksista.

Tehtävä on lähes täysin virtuaalisissa ympäristöissä toteutettava. Työ hoidetaan pääasiassa etätyönä, mutta tehtävät saattavat edellyttää matkustamista ja tapaamisia. Tehtävä on kokoaikainen. Odotamme hakijalta valmiutta työskennellä myös toimistoaikojen ulkopuolella. Valittu henkilö perehdytetään tehtävään monipuolisesti. Rekrytointi toteutetaan kiireaikataululla. Tehtävä alkaa sopimuksen mukaan, mutta viimeistään 1.12.2020.

Hakijalta edellytetään:

  • Aiempaa kokemusta järjestötoiminnasta (1-5 vuotta tai enemmän)
  • Kokemusta markkinoinnista ja myynnistä
  • Tuntemusta e-urheilusta ja kiinnostusta sitä kohtaan
  • Erinomaista suomen ja englannin kielen taitoa
  • Yhteistyöhenkisyyttä, tunnollisuutta ja vahvaa oma-aloitteisuutta
  • Ulospäinsuuntautuneisuutta, joustavuutta ja hyviä esiintymistaitoja
  • Erinomaisia kirjallisia viestintätaitoja
  • Tietotekniikan perustaitoja

Lisäksi eduksi katsotaan:

  • Elektronisen urheilun suomalaisen kentän laaja tuntemus
  • Kokemus projektien tai hankkeiden johtamisesta
  • Vapaamuotoinen hakemus palkkatoiveineen toimitetaan viimeistään 1.11.2020 klo 23:59 sähköpostitse osoitteeseen hakemukset@seul.fi.

Liitto kiittää Mikael Rauhansaloa tehdystä työstä ja toivottaa menestystä tulevaan!

Kuva: Arttu Kokkonen / SEUL ry

Muut uutiset