Midnight Sun Games järjestetään ympäristö ja päästöt huomioiden heinäkuun puolessavälissä

Julkaistu to 9. heinäkuuta 2020
Takaisin uutisarkistoon

Elokuussa 2019 käynnistynyt Santasport Lapin Urheiluopiston E-urheilua pienemmällä hiilijalanjäljellä -hanke on tulossa päätökseen Midnight Sun Games -tapahtuman muodossa. 50 hengen kolmipäiväisestä verkkopelitapahtumasta, 8 joukkueen CS:GO-turnauksesta ja messualueesta koostuva Midnight Sun Games järjestetään ympäristö ja päästöt huomioiden.

Midnight Sun Games -tapahtuma järjestetään Santasport Lapin Urheiluopistolla 17.-19. heinäkuuta. Tapahtumaan sisäänpääsy on maksutonta. Tietokonepaikan pystyy ostamaan 12 euron hintaan tapahtuman verkkosivuilta.

E-urheilua pienemmällä hiilijalanjäljellä -hankkeen tavoitteena on kehittää lappilaista e-urheilua ja pelikulttuuria huomioiden vastuullisen ekologisuuden. Hankkeen aikana järjestettiin kolme leiriä, joista yksi järjestettiin etänä koronaviruksesta johtuneen poikkeustilan vuoksi. Leireillä keskityttiin paljon tietokonepelaamisen ulkopuolisiin, mutta sitä tukeviin asioihin.

“Leirien pääteemana on ollut pelaajien kokonaisvaltainen hyvinvointi. Valmennuksellisesti mukana on ollut taitoharjoittelua ja havaintomotoriikkaa. Lisäksi olemme keskustelleet vuorokausirytmistä, unesta, syömisestä sekä niiden säännöllisyydestä. Hankkeen teeman mukaisesti asioita on käsitelty kestävän kehityksen pohjalta”, kertoo hankkeen parissa työskennellyt Miikka Lehto Santasportin uutisessa.

Suomen elektronisen urheilun liitto on tehnyt Santasport Lapin Urheiluopiston kanssa yhteistyötä hankkeen tiimoilta. Hankkeen parissa työskennelleet Miikka Lehto ja Niko Pimiä laativat tapahtuman jälkeen hankkeeseen pohjautuvan ohjeistuksen, joka julkaistaan liiton puolesta.

Lisätietoja

https://santasport.fi/product/midnight-sun-games-esports-17-19-7-2020
https://santasport.fi/uutiset/midnight-sun-games-huipentaa-e-urheiluhankkeen-toimintaa-tarjolla-jokaiselle
https://santasport.fi/uutiset/e-urheilua-pienemmalla-hiilijalanjaljella

 

Kuva: Otto Virtanen / SEUL ry

Muut uutiset