Pelaajatalo loppuvuoden puoleen hintaan!

Julkaistu su 5. lokakuuta 2014
Takaisin uutisarkistoon

Pelaatalon harjoittelujaksot ovat tarjolla vuoden loppuun asti puoleen hintaan. Liitto toivoo mahdollisimman monta joukkuetta kokeilemaan pelaajatalon käyttöä.

Suomen elektronisen urheilun liitto on julkaissut syyskuun alussa Pelaajatalo-projektinsa toimintaan. Pelaajatalo on tarkoitettu harjoittelupaikaksi kaikentasoisile suomalaisille joukkueille ja pelaajille. Liiton pelaajatalotyöryhmä on saanut paljon positiivista palautetta hankkeesta sekä talossa käyneiltä joukkueilta ja jatkaa aktiivisesti talon markkinointia, tarkoituksenaan saada mahdollisimman monta joukkuetta pelaajataloon harjoitteluvuorolle,

Pelaajataloa kampanjoidaan 6.10.2014 alkaen puoleen hintaan elektronisen urheilun joukkueille ja organisaatioille. Tarjous on voimassa 1.1.2015 asti.

Kohteena on loppuvuoden aikana myös Pohjois-Euroopan alue jossa elektronisen urhelun harjoittelupaikoista on kysyntää. Pelaajatalon materiaali on kuitenkin käännöstyön alla ja liitto haluaa ensisijaisesti kuitenkin suomalaisia joukkueita talon käyttäjiksi.

Tule joukkueesi kanssa harjoittelemaan pelaajataloon! Talon varaustilanteen ja muut tiedot löydät osoitteesta http://www.seul.fi/pelaajatalo/

Muut uutiset