POG ry liiton jäseneksi

Julkaistu to 23. toukokuuta 2019
Takaisin uutisarkistoon

Hallitus hyväksyi POG ry:n liiton jäseneksi kokouksessaan 21.5.2019.

Proud to be a Gamer – POG ry hyväksyttiin liiton jäseneksi tiistaina pidetyssä hallituksen kokouksessa. POG ry on suomalaista elektronista urheilua edistävä hyväntekeväisyysyhdistys, jonka tavoitteena on järjestää digitaaliseen pelaamiseen liittyviä tempauksia ja tapahtumia varojen keräämiseksi erikseen valittuihin hyväntekeväisyyskohteisiin. Toistaiseksi yhdistys koostuu 20 aktiivisesta e-urheilun saralla vaikuttavasta toimijasta.

Yhdistyksen tarkoituksena on viestiä toiminnallaan kaikille sopivasta pelaamisesta ja edistää positiivisen pelaamisen kulttuuria Suomessa. Ensimmäisen tempauksensa yhdistys järjesti Kotkassa kauppakeskus Pasaatissa huhtikuussa. Tilaisuus koostui e-urheilua käsittelevistä puheenvuoroista, paneelikeskustelusta sekä Fortnite- ja CS:GO -yleisöpelipistetoiminnasta. Tilaisuuden päätteeksi POG ry lahjoitti Kymenlaakson keskussairaalan lastenosastojen tuki ry:lle pelikonsolin, television, ohjaimen sekä NHL- ja FIFA -konsolipelit.

“Liiton jäsenyyden saaminen oli selkeä tavoitteemme ensimmäisen kevään aikana. Työ jota SEUL ry tekee on tärkeää koko kentälle, niin ruohonjuuritasolla kuin myös ammattilaisillekin. Haluamme olla tukemassa tätä työtä oman toimintamme avulla. Jaamme liiton kanssa paljon yhteisiä tavoitteita ja arvoja, joten luonnollisinta on toimia yhdessä kentän aseman vahvistamiseksi”, kertoo POG ry:n hallituksen puheenjohtaja Olli-Pekka Villa.

Ammattilaisstriimaaja Mike ”Nurmio” Lanki pelasi Fortniteä yhdessä nuorten kanssa kauppakeskus Pasaatissa huhtikuussa. Kuva: Atte Haapalahti

”Elektronisen urheilun toimintakenttä tarvitsee yleishyödyllistä hyväntekeväisyyttä ja yhteiskunnallisesti tärkeistä aiheista keskustelua. On ilo nähdä POG ry liiton jäsenenä ja haluammekin auttaa yhdistystä saavuttamaan tavoitteensa, kohteesta riippumatta. Liitossa meille tärkeää kilpapelaamisen lisäksi on ihmisten halu auttaa toisiaan”, kommentoi liiton toiminnanjohtaja Mirka Tukia.

Lisätietoja:
https://pogry.fi/

Muut uutiset