Kohti SM-kilpailuja, osa 2/2

Julkaistu ke 1. heinäkuuta 2015
Takaisin uutisarkistoon

Artikkelisarjan toisessa osassa keskitytään tarkemmin toteutuksen aikatauluun sekä avataan suunnitelmia pelaajalisenssistä ja siihen kiinteästi liittyvästä pelaajarekisteristä.

Edellisessä osassa pureuduttiin enemmän SM-kilpailujen ja turnausten käytäntöjen suunnitelmiin ja osittain sivuttiin myös turnaustason aikatauluja. Tämän toisen osan alussa avataan tarkemmin aikataulusuunnitelmia, joskin keskittyen PC-puolen turnauksiin, sillä konsolialustoilla on asioita paljon enemmän auki ylipäänsä turnausten järjestämiseen liittyen.

Aikataulu

Ensimmäisen kauden käynnistyminen on ajoitettu huhtikuun loppupuolelle, koska Suomessa ei huhti-toukokuussa ole juurikaan tapahtumia tai turnauksia. Tämä ajoittuu myös pääsiäisenä järjestettävän Copenhagen Gamesin jälkeen, jossa usein nähdään suomalaisia joukkueita ja pelaajia kilpailemassa kansainvälisellä kentällä.

Tällöin varsinaiselle turnauskaudelle jää Suomessa vain Vectoramat kesäkuun alussa sekä joitakin DreamHackin tapahtumista, kuten yleensä toukokuussa järjestetty Open-osakilpailu sekä kesäkuun puolessa välissä järjestettävä DreamHack Summer. Nämä tapahtumat kuitenkin sijoittuvat lyhyille ajoille ja pääasiassa lohkovaiheen ajalle, jolloin kierrosten otteluita voidaan siirrellä tarpeen mukaan viikon sisällä offline-tapahtumiin osallistuvia ajatellen.

Huhtikuun loppupuolella kauden käynnistyminen tarkoittaa turnausilmottautumisen aukeamista maaliskuun alussa ja sulkuikkunan alkamista huhtikuun alussa. Lohkovaihetta pelataan turnauksesta riippuen noin 7 viikkoa, jota tauottaa pelistä riippuen Vectorama-tauko.

Lohkovaihe pyritään päättämään ennen Juhannusta, jolloin tarpeellinen määrä (2-3) online-pudotuspelikierroksia ehditään pelaamaan kesä-heinäkuun vaihteessa. Tämän jälkeen pidetään parin viikon valmistautumistauko ja offline-lopputurnauksen järjestäminen tähdätään elokuulle.

Mikäli tulevaisuudessa (5+ vuotta) siirrytään järjestämään kaksi kautta vuodessa, tullaan kevään kautta aikaistamaan ja syksyn kauden aloitus voisi toteutua esim. elokuun alkupuolella ja päättyminen loka-marraskuussa.

Aikataulusuunnitelmat eivät ole kiveen hakattuja, vaan ne tulevat varmasti muuttumaan ja tarkentumaan syksyn ja talven aikana muun kilpailu- ja tapahtumakalenterin selkiytyessä vuodeksi 2016. Konsolipuolella on myös mahdollista, että esimerkiksi urheilupelejä pyritään mukauttamaan ajankohtaisuutensa vuoksi myötäilemään esim. jääkiekon ja jalkapallon pelikausia.

Pelaajarekisteri

Pelaajarekisteri on ollut tekeillä jo syksystä 2012, mutta suurimman osan näistä kahdesta ja puolesta vuodesta sen kehitys on ollut jämähtäneenä paikoilleen. Suurin syy tälle viivästykselle on ollut täysin vapaaehtoisvoimin toimineen liiton resurssien keskittäminen tärkeämpiin ja ajankohtaisempiin asioihin ja projekteihin.

Rekisteriprojektin jatkaminen nousi erityisen vahvasti esille, kun liigojen perustamisesta syntyi periaatepäätös syksyllä 2014. Rekisteri nousi esiin liittohallituksen linjausviikonlopussa maaliskuussa 2015 liigan toteuttamiseen tähtäävässä suunnitelmassa, jonka pohjalta se liitettiin myös pelaajalisenssiin.

Vaihtoehtoja rekisterin toteuttamiseksi selvitettiin useita erilaisia, mutta harkittujen selvitysten jälkeen sitä on päätetty lähteä viemään eteenpäin selkeän näkemyksen mukaan CodeCrew ry:n kanssa, jotta rekisteriin saadaan yhteensopivuus myös turnausjärjestäjien käyttämän Moyan kanssa.

Puheenjohtaja Erkka “Prote” Jousteen aloittaessa täysipäiväisenä liiton työntekijänä toukokuun alussa, on CodeCrew ry:n kanssa tehty selkeä suunnitelma rekisterin tuottamisen aikataulusta ja laajuudesta. Suunnitelman tekemisessä on ollut oleellista Jousteen tuntemus CodeCrew ry:n toimintatavoista ja teknisen toteutuksen sekä liiton, liigan ja lisenssin tarpeista rekisterin suhteen. Aikatauluksi on asetettu perustoimivuuksien käyttöönsaaminen heinäkuun aikana ja muiden ominaisuuksien tuominen mukaan syksyn ja talven 2015-2016 aikana.

Rekisteriin tullaan keräämään pelaajien yhteystietoja sekä pelaajien ja joukkueiden statistiikkaa ja tuloksia. Osa pelaajien yhteystiedoista tulee olemaan saatavilla rajoitetusti liiton välityksellä, ellei pelaaja itse halutessaan estä niiden saatavuutta. Oletuksena pelaajan nimi, pelinimi sekä suurin osa statistiikasta tulevat olemaan julkisesti saatavilla.

Pelaajalisenssi

Pelaajarekisterin ohella otetaan käyttöön pelaajalisenssi, ns. E-lisenssi tai E-urheilijalisenssi. Lisenssi on voimassa aina kalenterivuoden loppuun saakka ja tulevaisuudessa sitä saatetaan vaatia myös liiton jäsenten järjestämien tapahtumien offline-turnauksissa.

Lisenssin hankkiminen tulee koskemaan pääasiassa SM-turnauksiin osallistuvia ja sen hinta tulee olemaan alusta asti edullinen, 10-20 euron hintaluokkaa, jotta sen voisi hankkia kuka tahansa. Lisäksi lisenssin hinta tultaisiin joka syksy päättämään erikseen tarpeen mukaan, jolloin on mahdollista, että joinakin vuosina lisenssi tulee olemaan aiempaa edullisempi.

Lisenssin pääasiallisena tarkoituksena on mahdollistaa SM-turnausten järjestäminen, jolloin ne eivät ole täysin riippuvaisia liiton muusta rahoituksesta, eivätkä järjestelyt vaarannu, mikäli liiton rahoitus esim. Opetus- ja kulttuuriministeriön puolelta supistuu.

Liitto haluaa lisenssin hankkimisen olevan perusteltua SM-turnauksista ja tapahtumien offline-turnauksista riippumatta, mistä johtuen lisenssiin pyritään liittämään etuja, jotka kattavat lisenssin hankintahinnan. Alustavasti on keskusteltu mm. yrityksiltä saatavista alennuksista sekä liiton jäsenten LAN-tapahtumien kävijälippujen alennuksista.

Lisensoitujen pelaajien suuri määrä on ylipäänsä eduksi elektroniselle urheilulle, sillä lisenssin avulla pystytään seuraamaan lajin kilpaharrastajien todellista määrää, eikä jouduta turvautumaan vain arvioihin. Kun todellisia lukuja pystytään keräämään ja esittämään todeksi, pystytään e-urheilulle hakemaan rahoituksia ja yhteistyökumppaneita, joiden avulla voidaan järjestää enemmän toimintaa sekä edistämään lajin asemaa Suomessa.

Muut uutiset

Vectorama 2015

Kesäkuun 4.-7. päivinä Oulun Energia Areenalla järjestetty Pohjois-Suomen suurin LAN- ja pelitapahtuma Vectorama 2015…