SEUL pakotettu taloudellisiin säästöihin ja sopeutumistoimiin

Julkaistu ke 4. toukokuuta 2022
Takaisin uutisarkistoon

Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL ry tiedotti lokakuussa 2021, että teknisestä virheestä johtuen opetus- ja kulttuuriministeriö ei käsittele Liiton yleisavustushakemusta vuodelle 2022. Liiton vuosittaisesta budjetista yleisavustuksen osuus on merkittävä ja avustuksen puuttuessa oli selvää, että vuodesta 2022 tulee Liitolle taloudellisesti haastava.

Liiton hallitus ja henkilöstö on kevään 2022 aikana käyttänyt merkittävästi aikaa erilaisten rahoitus- ja varainhankinnan vaihtoehtojen läpikäymiseen taloudellisen tilanteen tasapainottamiseksi. Määrätietoisen työn tuloksena Liitto on kyennyt toimimaan alkuvuoden normaalilla kapasiteetilla ja edistämään toimintasuunnitelman toteutumista tehokkaasti.Yllä mainituista toimenpiteistä huolimatta Liiton taloustilanne on kireä ja hallitus arvioi uusien sopeutumistoimien olevan välttämättömiä kuluvan ja tulevien vuosien toimintakyvyn varmistamiseksi. Tästä johtuen Liiton hallitus on kokouksessaan 19.4.2022, toiminnanjohtajan kanssa käydyn perusteellisen selvitystyön perusteella, päättänyt seuraavista sopeutustoimista:

  • Liiton toiminnanjohtaja lomautetaan 5.5.2022 alkaen toistaiseksi
  • Liiton muun henkilöstön työsuhteet irtisanotaan taloudellisin perustein 21.5.2022 alkaen


Näillä raskailla ja vaikeilla päätöksillä Liiton hallitus varmistaa, että Liiton taloudellinen pohja ja maksukyky eivät vaarannu vuoden 2022 aikana. Sopeutustoimista huolimatta Liitto pyrkii toteuttamaan kriittisimmät sääntömääräiset ja toimintasuunnitelmaan kirjatut tavoitteet ja toiminnot suunnitellusti.

Liiton hallitus jatkaa määrätietoista työtä rahoituspohjan vahvistamiseksi ja pyrkii oman varainhankinnan kautta varmistamaan täysimääräiseen henkilöstövahvuuteen palaamisen ensi tilassa. Samaan aikaan Liiton hallitus seuraa tarkkaan taloustilanteen kehittymistä ja toimillaan varmistaa, että Liitto selviää niistä moninaisista velvoitteista, joita sillä Suomen elektronisen urheilun kentällä on.

“Hallituksen puolesta voin todeta, että tällaisten päätösten tekeminen ei ole inhimillisesti tarkasteltuna helppoa, vaikka niiden välttämättömyys on kaikille selvää. Erinomaista työtä tehneiden Liiton henkilöstön jäsenten lomautukset ja irtisanomiset ovat viimeinen asia, jonka hallitus halusi tehdä. Valitettavasti taloustilanne ei tässä vaiheessa yksinkertaisesti mahdollista muita ratkaisuja. Työ kuitenkin jatkuu ja Liitto tulee selviämään tästä taloudellisesti erittäin haastavasta vuodesta ilman, että sen pitkän aikavälin toiminta ja tavoitteet vaarantuvat”, toteaa SEULin hallituksen puheenjohtaja Ville Qvist.

Liiton sopeutumistoimien seurauksena hallituksen vastuu operatiivisen toiminnan toteutuksesta korostuu entisestään. SEULin puheenjohtaja Ville Qvist ja varapuheenjohtajat ottavat vastuulleen merkittävän osan toiminnanjohtajalle kuuluneista työtehtävistä ja muut työtehtävät jaetaan hallituksen jäsenten kesken. Yhteyshenkilönä Liiton päivittäisissä asioissa toimii tästä päivästä eteenpäin puheenjohtaja Ville Qvist.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja
Ville Qvist
ville.qvist@seul.fi
+358 50 359 4321

Muut uutiset