Tanssipelaamisen EM-kisat jälleen Helsingissä

Julkaistu ma 20. heinäkuuta 2015
Takaisin uutisarkistoon

Suomen Tanssipelaajat ry järjestää 22.-25.7. tanssipelaamisen EM-turnauksen Helsingissä. Kovatasoinen turnaus järjestetään nyt toista kertaa Suomessa. Ilmainen tapahtuma on oiva mahdollisuus tulla tutustumaan lajiin ja kannustamaan Suomi voittoon.

Tanssipelaamisen Euroopan Mestaruuskilpailut järjestetään 22.7.–25.7.2015 nuorten toimintakeskus Hapessa, Helsingissä. Lajin EM-kilpailuja on järjestetty kaikkiaan yhdeksän kertaa ja Suomessa nyt kahdesti. Kisoihin osallistuu noin kolmekymmentä 19–30-vuotiasta lajin huippuosaajaa kymmenestä eri maasta.

Kilpailu koostuu kolmesta osakilpailusta: Single Low, jonka keskivaikeat tasot testaavat pelaajien tekniikkaa ja henkistä kestävyyttä; Single High, joka vaikeiden askelkuvioiden takia vaatii kovaa kuntoa ja nopeutta sekä Double, jossa pelaajat mittelevät yhden alustan sijaan kahdella alustalla. Pelaaja, joka on kerännyt eniten pisteitä kaikista kolmesta osakilpailusta, voittaa Euroopan mestarin tittelin.

Viime vuoden kilpailut Helsingissä olivat suomalaisille pettymys, kun ennakkosuosikki ja vuoden 2013 EM-kultamitalisti Markus “hippaheikki” Kokkonen joutui ensimmäisen osakilpailun jälkeen luovuttamaan selkävaivojen vuoksi. Tänä vuonna häneltä sekä naisten puolella kilpailevalta, myös EM-kultaa voittaneelta Mea Ekroosilta odotetaan hyviä sijoituksia.

Kilpailuja voi seurata paikan päällä (Sörnäisten rantatie 31, 00500 Helsinki) tai suorana, selostettuna lähetyksenä turnauksen kotisivujen kautta. Myös tapahtuman tarkempi aikataulu löytyy sivustolta. Katsojalle tapahtuma on erinomainen mahdollisuus nähdä, mistä lajissa on kyse.

Tapahtuman järjestää Suomen Tanssipelaajat ry yhteistyössä nuorisoasiainkeskuksen Pelitalon ja Suomen elektronisen urheilun liiton kanssa. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Tanssipelaaminen on energinen nopeutta, kestävyyttä ja tarkkuutta kehittävä elektronisen urheilun laji. Pelaaja seuraa tietokoneen ruudulla näkyviä askelsarjoja toistaen liikkeet pelialustalla musiikin tahdissa. Suoritus pisteytetään oikein toistettujen askelten ja ajoitustarkkuuden mukaan. Suomessa tanssipelaaminen sai urheilustatuksen vuonna 2007.

Lähetystä verkossa voi seurata keskiviikosta sunnuntaihin osoitteessa: http://www.twitch.tv/tanssipelit

Selostetut lähetykset:

Perjantai 24.7.2015
11:00-14:00 – Double: Pudotuspelit
14:00-15:00 – Double: Finaali
16:00-20:00 – Single Low: Pudotuspelit
20:00-21:00 – Single Low: Finaali

Lauantai 25.7.2015
12:30–15:00 – Single High: Pudotuspelit
15:00–16:00 – Single High: Finaali

tp_em

Muut uutiset