Vuoden 2019 tunnustusten saajat on valittu

Julkaistu to 20. helmikuuta 2020
Takaisin uutisarkistoon

Liitto jakaa perinteisesti vuoden päätteeksi tunnustukset e-urheilun parissa tehdystä työstä pelaajille, järjestäjille, tapahtumille ja yhteisötoimijoille. Kategorioita on tänä vuonna seitsemän ja ne ovat vuoden pelaaja, vuoden joukkue, vuoden valmentaja, vuoden tulokas, vuoden toimija, vuoden hetki ja vuoden kulttuuriteko. Päätökset ehdokkaista ja voittajista on tehnyt raati, johon vuonna 2019 kuuluivat:

Arttu Hämäläinen (Selostaja / pelaajat.com)
Iida Virta (Toimittaja / Freelancer)
Jaakko Palvaila (Toimittaja / YLE e-urheilu)
Jussi Jääskeläinen (Valokuvaaja, Tuottaja / Freelancer)
Miisa Nuorgam  (Toimittaja, Juontaja / YLE Kioski Gaming)

Raati on äänestänyt ehdokkaista ja lopullisista valinnoista kahdessa vaiheessa. Ensimmäisessä vaiheessa raadin jäsenet nimesivät ehdokkaat perusteluineen ja toisessa vaiheessa he äänestivät kaikista antamistaan ehdokkaista parhaat. Raadin jäsenet eivät tienneet toistensa nimiä, vaan he nimesivät ehdokkuudet ja antoivat äänensä itsenäisesti.

Vuoden pelaaja

Joona ”Serral” Sotala

Joona “Serral” Sotala. Kuva: ENCE

Vaikka BlizzCon ei palkinnutkaan Joonaa kultaisimmalla mitalilla, hän on tasaisen varmasti yltänyt StarCraft II -turnauksissa finaalisijoituksille. Lisäksi hän sai vuoden päätteeksi kunnianosoituksen presidentti Sauli Niinistöltä, joka kutsui hänet itsenäisyyspäivän vastaanotolle. Myös Pornaisten kunta onnitteli Sotalaa lahjoittamalla hänelle neljänneshehtaarin tontin menestyksen johdosta.

Vuoden joukkue

ENCE Esports

ENCE. Kuva: ENCE

Vaikka vuoden viimeinen puolikas menikin heikommin, on ENCE nostettava esiin menestyneenä suomalaisjoukkueena vuonna 2019. Räjähdysmäinen murtautuminen alkuvuodesta täysin suomalaisella kokoonpanolla maailman eliittiin nosti joukkueen ennenkuulumattomaan suosioon kotimaassa ja ulkomailla.

Vuoden valmentaja

Slaava ”Twista” Räsänen

Slaava “Twista” Räsänen. Kuva: ENCE

Pelikentiltä valmentamaan siirtynyt Slaava Räsänen valmentaa edelleen ENCE:n CS:GO -joukkuetta. Hänen toimintansa aikana joukkue menestyi useassa turnauksessa.

Vuoden tulokas

KOVA Esports

KOVA Esports. Kuva: KOVA Esports

KOVA aloitti toimintansa vuonna 2019, voitti Assembly Summer 2019 -turnauksen ja kahmi muitakin palkintosijoja suomalaisista turnauksista. Erityismaininta joukkueen mediatuotannosta, joka on ollut alusta lähtien mukaansatempaavaa.

Vuoden toimija

Kenneth Lehtinen (NHLGamer)

Kenneth Lehtinen. Kuva: Arttu Kokkonen / SEUL ry

Suosituimpien pelien joukkoon kuuluva NHL-pelisarja on pyörinyt hyvin tiiviin ja aktiivisen pelaajayhteisön kesken. Vuonna 2019 Kenneth Lehtinen on tuonut EA Sportsin tunnettua kiekkopeliä lähemmäksi suurta yleisöä mm. ECL-liigan muodossa, joka lähetettiin suorana Elisa Viihde Sportilta alkuvuonna. Myös Assembly Summer -tapahtumassa pelattu NHL:n SM-finaali saavutti suuren mediahuomion ja katsojien suosion.

Vuoden hetki

ENCE IEM Katowice, välierä Natus Vincere -joukkuetta vastaan ja toinen sija

Lähde: ESL

Vaikka finaalissa tuolloin Astralista vastaan tulikin pieni ulospuhallus ja ennakkosuosikki riepotteli ENCEä, täytyy tuo turnaus nostaa esiin hetkenä, kun suomalaisjoukkue murtautui maailman kärkijoukkueiden kastiin. Pitkä matka kaikkien turnauksen vaikeiden vaiheiden läpi lopulta finaaliin oli kaikille yllätys, varsinkin kun putoaminen oli todella lähellä useaan otteeseen. Katowicesta alkoi ENCEn marssi kohti maailmanlistan kärkisijoja.

Vuoden kulttuuriteko

Arctic Invitational, Suomen ensimmäinen areenatason CS:GO-turnaus

Arctic Invitationalin voittajajoukkue FURIA. Kuva: Stephanie Lindgren / SEUL ry

Arctic toimi suunnannäyttäjänä monelle muulle toimijalle. Ensimmäinen ison luokan kansainvälinen CS:GO-turnaus Hartwall Areenalla oli ehdottomasti yksi vuoden 2019 kulttuuriteoista. Melkoisesti huomiota saanut turnaus ei toivottavasti jää ainoaksi halliturnaukseksi.

Liitto kiittää valinnoista päättänyttä raatia ja onnittelee tunnustusten saajia!

Muut uutiset