Valmentaja - tule mukaan kouluttautumaan!

Julkaistu ti 10. syyskuuta 2019
Takaisin uutisarkistoon

Liitto ja sen yhteistyötahot järjestävät elektronisen urheilun valmentajille eritasoisia koulutuksia syksyllä ja talvella 2019-2020. Liitto järjestää yhteistyötahojen kanssa Valmentajien starttikurssin sekä FPS- ja MOBA-koulutukset. Urheiluopistot järjestävät yhteistyötahojen kanssa muut koulutukset, esimerkiksi ohjaajakoulutuksen Varalan urheiluopistolla.

Tulevaisuudessa valmentajan polkua laajennetaan ja rakennetaan valmentajan polun alkutaipaleelta sekä pyritään tarjoamaan kokeneemmille valmentajille itsensä kehittämismahdollisuuksia. Lisäksi e-urheilun psyykkisen valmennuksen ja suorituskykyvalmennuksen koulutuksia kehitetään. Tason 1 valmentajakoulutus rakentuu tulevaisuudessa valmentajien starttikurssin jälkeen. Valmentajien starttikurssi muodostuu kurssiksi niille, joilla ei ole lajitaustaa tai kokemusta pelaamisesta. Muut voivat suoraan hypätä tason 1 valmentajakoulutukseen. Näin jokaisella, joka haluaa lähteä lajin pariin valmentamaan, on mahdollisuus kehittää itseään valmentajana riippumatta kokemuksesta tai pelitaustasta.

 

Valmentajien starttikurssi – 30.11.2019, Tampere

Valmentajien starttikurssi järjestetään jo toisen kerran Tampereella. Kurssi on suunnattu aloitteleville tai hieman pienemmän valmennuskokemuksen omaaville valmentajille. Kurssille voi myös tulla täysin ilman aikaisempaa lajitaustaa. Kurssilla käydään perusteet rauhassa läpi. Jos haluat aloittaa valmentamisen tai osallistua seuratoimintaan ja järjestää ohjattua toimintaa, antaa kurssi hyvät eväät siihen. Kurssi toimii ponnistuslautana kohti e-urheiluvalmentajana toimimista. Myös pienemmän valmennuskokemuksen omaaville valmentajille kurssi tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden kehittää omaa osaamistaan. Kurssin jälkeen sinulla on työkaluja ohjata lasten sekä nuorten e-urheiluharjoituksia turvallisella ja kehittävällä tavalla. Koulutus järjestetään Ahlmanin tiloissa yhteistyössä Ahlmanin kanssa lauantaina 30.11.2019. Kouluttajina toimivat Aapo Räntilä ja Niklas Hirvelä.

Kurssin oppisisältö käsittelee muun muassa mitä on e-urheilu ja valmentaminen sekä kuinka vedän käytännössä e-urheiluharjoituksen. Kurssilla opetellaan myös harjoitusten koostamista ja sisältöjen rakentamista. Myös lajiharjoitteluun syvennytään kurssin aikana. Kurssi kestää yhden päivän.

 

Ohjaajakoulutus – Varalan urheiluopisto

Ohjaajakoulutus on Varalan ja Ahlmanin yhteistyössä järjestämä monimuotokoulutus. Ohjaajakoulutus kestää vuoden verran ja siellä syvennytään kattavasti erilaisiin valmennusteemoihin, sekä toimintaympäristön kehittämiseen. Sisältöjä ovat muun muassa ohjaamistaitavuus, fyysinen toimintakyky, pedagogiikka, valmennuksen perusteet, toimintaympäristön hallinta ja kehittäminen sekä vahva kattaus lajiosaamista. Lisätiedot koulutuksesta ja ilmoittautuminen tammikuussa alkavaan koulutukseen ilmoitetaan myöhemmin.

 

CS – Lajivalmentajakoulutus – 7.-8.12.2019 ja 25.-26.1.2020, Varalan urheiluopisto

Koulutuksessa syvennytään pidemmälle CS-lajivalmentajan rooliin. Mitä valmentajalta vaaditaan, mitä hänen tulee tietää, miten hän voi analysoida pelejä ja auttaa pelaajia kehittymään. Tärkeimpänä oppina koulutuksesta saa työkaluja omaan arkeen, jotta valmennettavien henkilökohtaista osaamista ja joukkueen osaamista voi kehittää. Koulutuksessa opitaan myös tiimin johtamisesta. Kouluttajina toimivat Niko ”naSu” Kovanen, Aapo Räntilä ja Tatu Peltonen. Koulutus toteutetaan yhdessä Varalan Urheiluopiston kanssa ja se kestää kahden lähijakson verran. Lähijaksot:: 7.-8.12.2019 ja 25.-26.1.2020

 

MOBA – Lajivalmentajakoulutus – 14.-15.12.2019 ja 18.-19.1.2020, Varalan urheiluopisto

Koulutuksessa syvennytään MOBA valmentajan maailmaan. Mitä valmentajalta vaaditaan, mitä hänen tulee tietää, miten hän voi analysoida pelejä ja auttaa pelaajia kehittymään. Koulutuksessa käydään yleisesti läpi mitä kuuluu MOBA-valmentajien tehtäviin, rooliin ja minkälaisia työkaluja valmentamisessa voi käyttää. Tärkeimpänä oppina koulutuksesta saa työkaluja omaan arkeen, jotta valmennettavien henkilökohtaista osaamista ja joukkueen osaamista voi kehittää. Koulutuksen sisältöä voi soveltaa kaikkiin MOBA-peleihin, mutta koulutuksen konteksti koskee pääasiassa LoL:ia. Koulutuksessa opitaan myös tiimin johtamisesta, valmennuksen pedagogiikasta ja harjoittelun ohjelmoinnista. Kouluttajina toimivat Aleksanteri ”ATL” Leinonen ja Aapo Räntilä. Koulutus järjestetään Pajulahden urheiluopistolla. Koulutus järjestetään 14.-15.12. ja 18.-19.1.


Koulutuksiin on rajallisesti paikkoja ja niihin ilmoittaudutaan Suomisport-palvelun kautta. Katso tarkemmat kurssien tiedot, aikataulut ja ilmoittautumisohjeet valmennustoiminnan sivulta.

Lisätietoja: https://seul.fi/e-urheilu/valmentajakoulutus/

Kuva: Arttu Kokkonen / SEUL ry

Muut uutiset