Hyppää sisältöön

Urheiluseuroille tarkoitettu Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue jatkuu maakunnissa

Urheiluseuroille tarkoitettu Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue jatkuu maakunnissa

Liitto uutisoi maaliskuussa Suomen urheilun eettisen keskuksen (SUEK ry), Väestöliiton ja Suomen Olympiakomitean järjestävän koko maan kattavan Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertueen urheiluseuroille. Toukokuussa SUEK ilmoitti järjestävänsä väliaikaisesti valtaosan koulutustoiminnastaan verkon välityksellä koronaviruksesta johtuneen poikkeustilan vuoksi. Nyt Häirintävapaa urheilu -koulutuskiertue jatkaa jälleen eri maakunnissa.

Koulutuskiertue on suunnattu niin urheiluseurojen hallituksen jäsenille, seuran hallinnon työntekijöille kuin valmentajille. Koulutuksen jälkeen seurat osaavat luoda oman toimintamallinsa ennaltaehkäisyyn ja mahdollisten häirintätapausten varalle.

“Jokaisen seuratoimijan minimivelvollisuus on ilmoittaa ja puuttua, mikäli havaitsee häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä. Tämän lisäksi eri tehtävissä vastuu on erilainen. Seurapäättäjien tulee huolehtia, että mahdollisiin rikkomuksiin on olemassa toimintamallit, jotka ovat kaikkien tiedossa. Seurassa tulee sopia yhteisistä säännöistä urheilijoiden, valmentajien ja vanhempien kesken myös epäasiallisen käyttäytymisen osalta”, kommentoi SUEKin koulutuspäällikkö Piia Pöyhönen tiedotteessa.

Vuoden 2020 uudet koulutuspäivät ovat seuraavat:

  • 5.2. Kymenlaakson Liikunta, Kouvola (järjestetty)
  • 25.8. Pohjois-Pohjanmaan Liikunta ja urheilu, Oulu (järjestetty)
  • 2.9. Etelä-Suomen Liikunta ja Urheilu, Helsinki
  • 8.9. Keski-Suomen Liikunta, Jyväskylä
  • 10.9. Keski-Pohjanmaan Liikunta, Kokkola
  • 22.9. Pohjois-Karjalan Liikunta, Joensuu
  • 23.9. Kainuun Liikunta, Kajaani
  • 6.10. Pohjois-Savon Liikunta, Varkaus
  • 10.10. Keski-Pohjanmaan Liikunta, Kalajoki (Valmentajaseminaari)
  • 20.10. Pohjanmaan Liikunta ja Urheilu, Seinäjoki
  • 29.10. Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu, Lahti
  • 2.11. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Pori
  • 10.11. Lapin Liikunta, Rovaniemi
  • 17.11. Lounais-Suomen Liikunta ja Urheilu, Turku
  • 24.11. Etelä-Karjalan Liikunta ja Urheilu, Lappeenranta
  • 2.12. Etelä-Savon Liikunta, Savonlinna
  • 3.12. Etelä-Savon Liikunta, Mikkeli

Tarkemmat tiedot koulutuksesta julkaistaan aluejärjestöjen sivuilla. SUEK seuraa aktiivisesti COVID-19 tilannetta ja on varautunut järjestämään koulutuksen etänä tilanteen niin vaatiessa.

Keskustele häirinnästä

Väestöliiton Et ole yksin -palvelussa, jokainen voi keskustella mahdollisista häirintätapauksista ammattilaisen kanssa. SUEKin ILMO-palveluun voi ilmoittaa nimellä tai nimettömästä, mikäli havaitsee häirintään liittyviä rikkomuksia.

Lisätietoja

https://www.olympiakomitea.fi/2020/08/24/hairintavapaa-urheilu-koulutuskiertue-urheiluseuroille-jatkuu-maakunnissa

Kuva: Niko Röytiö / SEUL ry

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.