Hyppää sisältöön

Tulorekisteriohjeistukseen muutoksia vuonna 2020

Tulorekisteri on otettu käyttöön alkuvuodesta 2019. Viime vuonna Liitto julkaisi ohjeistuksen tulorekisterin käytöstä. Vuoden 2020 alusta tulorekisteriin tuli kuitenkin muutoksia, joiden myötä esimerkiksi tulojen ilmoittamisen määräaika on pidentynyt, kun kyse on luontoiseduista, palkkaennakoista, verovapaasta kustannusten korvaamisesta tai rekisteröidyn yhdistyksen maksamista…

Tulorekisteri vaikuttaa elektronisen urheilun toimintaan

Vuoden 2019 alussa käyttöön otettu tulorekisteri on herättänyt kysymyksiä ja keskustelua elektronisen urheilun yhteisöissä ja liiton jäsenten keskuudessa. Näihin kysymyksiin vastaamaan on yhteistyössä Asianajotoimisto Hannes Snellmanin kanssa tuotettu ohjeistus tulorekisterin käytöstä. Tulorekisteri on kansallinen sähköinen tietokanta tulotiedoille. Tulorekisteriin ilmoitettavia tietoja…
Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.