Vuoden 2019 MM-kisat järjestetään Soulissa
Elektronisen urheilun kansainvälinen elektronisen urheilun liitto, IESF, on ilmoittanut vuoden 2019 MM-kisat…
Elektronisen urheilun kansainvälinen elektronisen urheilun liitto, IESF, on ilmoittanut vuoden 2019 MM-kisat…
Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton, IESF:n, liittokokous järjestettiin Kaohsiungissa, Taiwanissa 10.11.2018.…
Suomi on voittanut Counter-Strike: Global Offensiven maailmanmestaruuden kansainvälisen kattojärjestön International…
Suomen maajoukkue osallistuu tänään 09.11.2018 alkavaan kansainvälisen elektronisen urheilun liiton, IESF:n League of…
IESF:n järjestämät MM-kisat pelataan Kaohsiungissa, Taiwanissa 6.-13.11.2018. MM-kisojen viralliset pelit vuonna 2018…
MM-kisajoukkueen Tekken 7 edustajana toimiva Joni Huovinen eteni täpärästi jatkoon pudotuspelikierroksille, mutta kärsi…
Kansainvälinen elektronisen urheilun liitto IeSF järjestää yhdeksännet maailmanmestaruuskisat Busanissa, Koreassa,…
Lauantaina 16. syyskuuta 2017 järjestetään Jyväskylän Veturitalleilla Tekken 7 -karsinnat, joiden voittaja tulee…
Busanissa järjestettävien MM-kisojen pelit on nyt julkistettu. Kisojen pelejä on kolme ja ne ovat Counter-Strike:…
IeSF:n hallituksen kokouksessa 30. maaliskuuta Busan valittiin järjestämään IeSF:n maailmanmestaruuskisat sen…