Suomen laajin e-urheilun valmentajakoulutus alkaa Ahlmannilla

Julkaistu pe 8. huhtikuuta 2022
Takaisin uutisarkistoon

Ahlmanin kansanopisto on jo vuodesta 2016 tarjonnut e-urheilupelaajille koulutusta Tampereella ja tulee nyt avaamaan uuden linjan e-urheiluvalmentajille. Koulutuksessa käydään lävitse niin valmentajana kehittymistä kuin valmentajan pelinsisäisiä taitoja. Koulutuksen tarkoituksena on antaa kattava osaaminen kilpapelaamisen valmentajaksi haluaville ja jo valmentajana toimiville.

Vuoden kestävän koulutuksen voi käydä kahdella eri tavalla. Päiväopetuksessa valmentajaopiskelijat käyvät päivisin Ahlmanilla opiskelemassa ja heillä on käytössään e-urheilun harjoittelutilat 24/7. Samalla heillä on mahdollisuus myös asua kampuksella ja keskittyä täyspäiväisesti valmentamiseen.

Monimuotokoulutuksessa opiskelijat tekevät opiskelunsa omassa toimintaympäristössään ja käyvät lukuvuoden aikana kahdeksan kertaa kolmen päivän intensiivijaksoilla Tampereen kampuksella, joiden lisäksi he saavat joka viikko etänä yhden ohjaustunnin.

Koulutus alkaa elokuussa 2022 ja päättyy touko-kesäkuussa 2023. Opetuksen hinta on lähiopetuksessa 110 €/vko (sis. lounas) yhteensä 38 opintoviikolta ja monimuotokoulutuksessa 2850 €/lukuvuosi, sisältäen opetuksen ja lounaat lähipäivinä. Lisäksi materiaalimaksut ovat lähiopetuksessa 100 €/lukuvuosi ja monimuoto-opetuksessa 50 €/lukuvuosi.

Vähintään 2 kuukauden päätoiminen opiskelu Ahlmanilla oikeuttaa opiskelijan saamaan valtion opintotukea. Myös 8 viikon mittainen monimuoto-opiskelu oikeuttaa opintotukeen (laajuusvaatimuksena 3 opintoviikkoa/kk). Lisäksi kansanopiston asuntolassa asuva voi hakea myös asumislisää (88,87 €/kk).

Koulutuksen ensisijainen, kevään hakuaika on 22.2. – 15.5.2022 ja kesän haku 1.6. – 24.7.2022. Lisätietoja koulutuksesta löydät osoitteesta: https://ahlmanedu.fi/koulutushaku/esport-valmentajalinja/

Kuva: Ahlman

Muut uutiset