Suomen elektronisen urheilun maajoukkueen tavoitteena on mitalisija

Julkaistu ti 11. marraskuuta 2014
Takaisin uutisarkistoon

Tämä lehdistötiedote IeSF 2014 maailmanmestaruusturnauksesta lähti lehdistölle kisamatkapäivän aamuna. Nyt kaikki kannustamaan Suomea Bakun turnauksessa!

Suomen maajoukkue lähtee tavoittelemaan mitalisijaa elektronisen urheilun maailmanmestaruusturnauksessa, joka järjestetään 12.-17.11.2014 Azerbaidžanin pääkaupungissa Bakussa. Suomi osallistuu maailmanmestaruusturnaukseen jo neljättä kertaa, ja tänä vuonna Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL ry lähettää Bakuun 14 henkisen maajoukkueen. Joukkueen turnausmatka kohti Azerbaidžania käynnistyy tiistaina Helsinki-Vantaan lentokentältä. Tavoitteena on saavuttaa kokonaiskilpailussa mitalisija.

“Tämänvuotisessa Suomen maajoukkueessa taso on todella kova, sillä mukaan on saatu pelaajia terävimmästä kansallisesta kärjestä. Kisoista on odotettavissa useita palkintosijoja kolmen parhaan joukossa eri lajeissa ja kokonaiskilpailussa on tavoitteena sijoittua myös maana kolmen parhaan joukkoon.” kommentoi Suomen elektronisen urheilun liiton puheenjohtaja Erkka “Prote” Jouste maajoukkuetta.

Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton järjestämä maailmanmestaruusturnaus pelataan nyt kuudennen kerran. Tapahtumaan osallistuu yli 400 pelaajaa 46:sta maasta. Viime vuoden turnauksessa Suomen maajoukkue sijoittui kokonaiskilpailussa viidenneksi. MM-turnauksessa pelataan tänä vuonna viittä eri elektronisen urheilun peliä, joista kahdessa on järjestetty erilliset naisten turnaukset.

Myös valmistautuminen turnaukseen on mennyt hyvin, kun Suomen maajoukkue otti ystävyysottelussa selvän voiton Etelä-Afrikan maajoukkueesta. Pelaajat ovat valmistautuneet Bakun peleihin liiton ylläpitämässä Pelaajatalossa viikonlopun ajan.

Suomen maajoukkue ja lajit
Dota 2 (yleinen): Ville Tuomi, Joona Laine, Lawrence Simon, Jesse Vainikka, Kalle Saarinen
StarCraft 2 (yleinen): Vesa Hovinen
StarCraft 2 (naiset): Niina Kahela
Hearthstone (yleinen): Aleksi Majander
Tekken Tag Tournament 2 (yleinen): Tatu Saarinen
Tekken Tag Tournament 2 (naiset): Tuula Rantala
Ultra Street Fighter IV (yleinen): Joni Wielert

Suomen maajoukkueeseen voi tutustua myös Suomen elektronisen urheilun liiton verkkosivuilla julkaistujen pelaajaprofiilien kautta. Profiileista löytyvät pelaajien kuvien ja lisätietojen lisäksi myös heidän haastattelunsa.

Muut uutiset