Suomen elektronisen urheilun liitto ja Vierumäen urheiluopisto yhteistyöhön!

Julkaistu to 29. syyskuuta 2016
Takaisin uutisarkistoon

Liiton lehdistötiedote Vierumäen ja SEULin yhteistyösopimuksesta sekä maajoukkueleiristä.

29.9.2016
Lehdistötiedote
Julkaisuvapaa heti

Suomen elektronisen urheilun liitto ja Vierumäen urheiluopisto yhteistyöhön!

Suomen elektronisen urheilun liitto – SEUL on solminut Vierumäen urheiluopiston kanssa yhteistyösopimuksen ja perustanut e-urheilun harjoittelutilan urheiluopiston tiloihin. Yhteistyön tarkoituksena on tuoda elektroniseen urheiluun perinteisestä urheilusta ammattitaitoa ja harjoitustilan lisäksi Vierumäeltä löytyy runsaasti lisäpalveluita niin elektronisen urheilun kuin perinteisen urheilun harjoitusmetodeihin.

Harjoitustilaa ja oheispalveluita on suunniteltu vuoden aikana ENCE eSportsin joukkueenjohdon ja CS:GO -joukkueen toimesta, jonka pohjalta on muodostettu yleisesti elektroniseen urheiluun sopivia palveluita. Nykyisessä muodossaan harjoittelutila oheispalveluineen on käytössä ensimmäisen kerran maajoukkueen viimeistelyleirillä 29.9.-3.10.

“Liiton tavoitteena pitkällä tähtäimellä on lisätä ammattimaisuutta e-urheilun harjoittelussa ja Vierumäen urheiluopiston kanssa tehty sopimus avaa uusia mahdollisuuksia perinteisen sekä elektronisen urheilun vuorovaikutukselle. Maajoukkueen viimeistelyleirillä on tärkeä rooli MM-kisoihin valmistautumisessa ja Suomen maajoukkuepelaajat halutaan saada hiottua terävimpään huippukuntoon.”, kommentoi liiton puheenjohtaja Erkka Jouste.

“Lajin kasvu on ollut erittäin nopeaa, eikä muutokseen Suomessa ole reagoitu tarpeeksi nopeasti. Parhaimmillaan kymmenet miljoonat katsojat seuraavat elektronisen urheilun turnauksia ja näiden katsojien tuoma mainosraha on muuttanut lajia viimeisen parin vuoden aikana valtavasti. Asiat on tehtävä oikein ja haettava oppia valmennukseen niin perinteisestä urheilusta kuin maailmalta. Tavoitteena on saada kärki kiinni ja pysyä kasvun mukana.”, kommentoi liiton huippu-urheilukoordinaattori ja ENCE eSports Oy:n toimitusjohtaja Petri Hämälä

Lisätietoja antavat

Erkka Jouste
+358 40 674 1337
erkka.jouste@seul.fi

Petri Hämälä
+358 40 562 7283

Lehdistötiedote pdf-muodossa: Lehdistötiedote – Suomen elektronisen urheilun liitto ja Vierumäen urheiluopisto yhteistyöhön

Muut uutiset