Hyppää sisältöön

Pornaisten kunta palkitsi maailmanmestari Joona “Serral” Sotalan

Pornaisten kunta palkitsi maailmanmestari Joona “Serral” Sotalan

Suomalaista kilpapelijoukkue ENCEä edustava Joona “Serral” Sotala palkittiin viime viikonloppuna omalla tontilla Pornaisista. Kotajärvi Golf -radalla järjestetyn Serral Open -golftapahtuman päätteeksi Pornaisten kunnanjohtaja Hannu Haukkasalo ojensi Sotalalle “tukikohdan luovutustodistuksen”, joka takaa hänelle oman tontin Kotajärvi Golf -radan läheisyydestä. Lisäksi kunta lupasi Sotalalle laadukkaan verkkoyhteyden uudelle tontille. Todistus jaettiin perinteiseen suomalaiseen tapaan hyvin menestyneelle suomalaisurheilijalle. Sotala sai todistuksen menestyksestä vuoden 2018 StarCraft 2:n maailmanmestaruuskilpailuissa.

Ensimmäistä kertaa järjestetty Serral Open -golftapahtuma oli 92 pelaajan turnaus, jonka voittivat Jari ja Timi Torkkel. Golfturnaus pelattiin kahden hengen joukkueissa.

Nuori maailmanmestari

Joona ”Serral” Sotala (vas.) ja Pornaisten kunnanjohtaja Hannu Haukkasalo. Kuva: ENCE

21-vuotias Joonas “Serral” Sotala on yksi menestyneimpiä e-urheilijoita Suomessa. Sotala on edustanut nykyistä ENCEä lokakuusta 2016 asti. Sitä ennen hän edusti ENCEä myös vuosina 2013-2014. Sotala osallistui jo vuonna 2011 esimerkiksi World Cyber Games 2011 -turnauksen karsintoihin, ollessaan vain 13-vuotias.

Vuonna 2018 Sotala voitti jokaisen WCS-sarjan turnauksen sekä lopulta myös maailmanmestaruuden vuoden lopussa järjestetystä BlizzCon-tapahtumasta. Historiallisen voiton hän saavutti viime vuonna myös GSL vs. the World -turnauksessa. Joona “Serral” Sotala voitti molemmat turnaukset ensimmäisenä Korean ulkopuolisena pelaajana. Kaksi viikkoa sitten Sotala sijoittui Assembly Summer 2019 -tapahtuman ASUS ROG Summer 2019 StarCraft 2 -turnauksessa jaetulle 3-4. sijalle. Vuoden 2019 aikana hän on osallistunut myös kolmeen muuhun WCS-sarjan turnaukseen; WCS Spring -turnauksessa Sotala sijoittui ensimmäiseksi, WCS Winter- ja Summer -turnauksissa toiseksi.

Sotala pelaa seuraavan kerran GSL vs the World 2019 -turnauksessa perjantaina 16.8.

Kuva: ENCE
Lähde: ENCE

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.