Hyppää sisältöön

Niko Nikkilä on aloittanut SEULin uutena viestintäkoordinaattorina

Niko Nikkilä on aloittanut SEULin uutena viestintäkoordinaattorina

Suomen Elektronisen Urheilun liitto on valinnut uudeksi viestintäkoordinaattorikseen Niko Nikkilän. Nikkilä ottaa haltuunsa osan yhteisökoordinaattorina työskennelleen Valtteri Palonkorven työtehtävistä, joka on puolestaan siirtynyt liiton järjestelmävastaavaksi.

Nikkilän e-urheilukentän kokemukseen kuuluvat toimittajan tehtävät E-urheilu.com ja Pelaajat.com -sivustoilla sekä päätoimittajan tehtävät Eurheilu.com-sivustolla. Lisäksi Nikkilä on työskennellyt videopelialalla käsikirjoittajana. Koulutustaustaa Nikkilällä on kirjallisuudesta, mediatutkimuksesta ja luovasta kirjoittamisesta.

Uuden viestintäkoordinaattorin vastuualueisiin kuuluvat muun muassa liiton sisällöntuotanto, yhteistyökumppaneiden kanssa viestiminen, liiton viestintästrategian suunnittelu sekä sosiaalisen median kanavien ylläpito ja kehittäminen.

”Viestintäkoordinaattorin pesti on upea mahdollisuus päästä sekä oppimaan uutta että tarjoamaan omaa tietotaitoani SEULin käyttöön. Haluan tehtävässäni painottaa etenkin matalan kynnyksen viestintää alan muiden toimijoiden kanssa ja viestinnän kohdentamista sekä kilpapelaamisen ydinyleisölle että sitä vähemmän tuntevalle valtaväestölle. Kehotankin olemaan vapaasti yhteydessä, mikäli koette SEULin voivan olevan jossain asiassa avuksi”, Nikkilä kommentoi.

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.