Valmennustoiminnan hankkeen loppuraportti julkaistu
Liitto toteutti vuosina 2018-2019 valmennustoiminnan hankkeen. Hanke sai kesällä 2018 opetus- ja kulttuuriministeriöltä…
Kansainvälinen kattojärjestö IESF on julkaissut tiedotteen vuoden 2020 maailmanmestaruuskisoista. Kisat järjestetään loppuvuodesta Eilatissa, Israelissa. Kisojen tarkempi aikataulu, kisojen logo sekä pelit julkaistaan jo sunnuntaina 1. maaliskuuta. Julkaisu on katsottavissa Twitch-suoratoistopalvelusta. Tilaisuuden tarkempi lähetysaika ilmoitetaan myöhemmin.
IESF:n MM-kisat järjestetään tänä vuonna 12. kertaa. Kisojen odotetaan olevan suurimmat kisat tähän asti, sillä osallistujia ennustetaan saapuvan jopa 60 eri maasta.
Suomi osallistui joulukuussa vuoden 2019 kisoihin, jotka järjestettiin Etelä-Korean Soulissa. Kisoissa pelattiin Dota 2, Tekken 7 ja PES2020 -pelejä. Suomi sijoittui mitalisijalle Dota 2:ssa voittaessaan pronssiottelun Filippiinejä vastaan.

Suomen e-urheilun maajoukkueen Dota 2 -joukkue ylsi pronssisijalle joulukuussa 2019. Kuva: Valtteri Palonkorpi / SEUL ry
SEUL:n liittohallitus tekee päätökset maajoukkueen kokoonpanosta ja joukkueiden valitsemisesta kevään 2020 aikana julkistuksen jälkeen.
Lisätietoja
https://www.ie-sf.org/news/12th-esports-world-championship-game-titles-reveal-date
Kuva: IESF
Liitto toteutti vuosina 2018-2019 valmennustoiminnan hankkeen. Hanke sai kesällä 2018 opetus- ja kulttuuriministeriöltä…
Ammattikorkeakoulu Arcadassa opiskelevat Zacharias Planting ja Karsten van Breemen ovat kirjoittaneet opinnäytetyönsä…
Liitto järjestää vuoden 2020 ensimmäisen tuomarikoulutuksen Tampereella lauantaina 1.2.2020. Koulutus kestää yhden…