Maajoukkue esittelyssä: Niko "naSu" Kovanen

Julkaistu to 29. syyskuuta 2016
Takaisin uutisarkistoon

Niko "naSu" Kovaselle matka Jakartaan ei ole ensimmäinen suuri turnausmatka. Maajoukkue tarvitsee hänen kokemustaan turnauksessa.

Niko “naSu” Kovasen roolitukset ovat Suomen maajoukkueen menestymisen kannalta äärimmäisen tärkeitä. Pelissä Kovanen toimii joukkueen pelinjohtajana eli in-game leaderina, ja pelin ulkopuolella Kovasen yli 10 vuoden kokemus pelaamista huipputasolla tuo varmuutta koko joukkueen suorittamiseen. Urallaan hän on tienannut yli 100 000 dollaria.

emmihalmela-asms2016_mg_3354

26-vuotias Kovanen opiskelee pelaamisen lisäksi yliopistossa. Kesä olikin hänelle rankkaa aikaa, kun piti yhdistää kesätyöt, harjoittelu ja sosiaalinen elämä.

  • Joka arkiaamu piti herätä kuudelta töihin ja kello viiden aikaan illalla ruvettiin jo pelailemaan. Koko kesä meni käytännössä kuuden tunnin unilla.

Suomen CS:GO -maajoukkue muodostuu tänä vuonna kokonaan ENCE eSportsin pelaajista. Viimeaikaiset kokoonpanon muutokset tuovat varmasti omat haasteensa Kovasen kipparoimalle joukkueelle. Se onkin hakemassa entistä parempaa ryhmädynamiikkaa Vierumäellä sille erikseen räätälöidyn ohjelman turvin.

Kovanen on myös asettanut turnaukselle kovan tavoitteen – voiton. Hänen mukaansa se on ainoa mahdollinen tavoite aina, kun hän lähtee turnauksiin pelaamaan, riippumatta siitä pelaako hän maajoukkueessa vai edustaako omaa organisaatiotaan. Se ei kuitenkaan ole ainoa tärkeä asia:

  • Kyllä hauskanpitokin on tärkeätä reissulla. Meillä on uusi poppoo ja on tärkeätä tutustua toisiimme tuolla Indonesian mailla.

 

Muut uutiset