Liittoon hyväksyttiin kolme uutta jäsentä marraskuussa

Julkaistu ti 17. joulukuuta 2019
Takaisin uutisarkistoon

Suomen elektronisen urheilun liiton hallitus hyväksyi marraskuun kokouksessaan Liittoon yhteensä kolme uutta jäsentä: HEO Kansanopisto, Lohtajan Veikot / LoVe esports ja Qrikka eSports ry. Tämän myötä Liitossa on nyt yhteensä 43 jäsentä, jotka ovat tapahtumaorganisaatioita, yhteisötoimijoita, oppilaitoksia ja pelaaja-/peliorganisaatioita.

HEO Kansanopisto

HEOn e-urheilun opintolinjalla opiskelijat keskittyvät tietotekniikkaa hyödyntävän kilpaurheilun systemaattiseen ja vastuulliseen valmentautumiseen. Lukuvuoden aikana perehdytään elektronisen urheilun kilpapelaamisen erityispiirteiden ja pelinomaisen harjoittelun lisäksi myös fyysisen kunnon luomiseen ja ylläpitoon sekä mentaaliharjoitteluun. Urheilulliseen elämäntapaan kuuluu myös ravintotietous ja säännöllinen uni osana arkipäivän elämänhallintaa.

Lisätietoa HEO Kansanopistosta

Lohtajan Veikot / LoVe esports

Lohtajan Veikot perusti syksyn 2019 aikana uuden jaoston, LoVe esportsin. Jaoston tavoitteena on tarjota mahdollisuus aloittaa kilpapelaaminen uutena harrastuksena muiden lajien tapaan. LoVe järjestää viikoittain valmentajan pitämiä lajitreenejä eri peleissä ja kuukausittain vapaamuotoista toimintaa pelaamisesta kiinnostuneille. Lohtajan Veikkojen e-urheilujaostossa pyritään hyödyntämään seurassa jo olevia jaostoja, kuten yleisurheilu sekä painonnosto ja tarjota näin tuleville e-urheilijoille mahdollisimman kattavaa harjoittelua. LoVe esports haluaa olla mukana tukemassa ja kehittämässä uusia lupaavia e-urheilijoita.

“Lohtajan Veikot ja e-urheilujaosto ovat erittäin otettuja saadessan liittyä SEUL:n jäseneksi. Haluamme olla mukana kehittämässä Keski-Pohjanmaan e-urheiluskeneä ja tarjota näin kiinnostuneille mahdollisuus tehdä unelmista totta”, kommentoi e-urheilun jaoston puheenjohtaja Niko Ruotsala.

Lisätietoja LoVe esportsista

Qrikka eSports ry

Qrikka eSports ry on vuoden 2018 alussa perustettu yhdistys. Yhdistyksen tavoitteena on kehittää elektronista pelaamista ja kilpapelaamista, sekä parantaa pelaamisen myönteistä kuvaa Kurikassa ja sen lähialueilla. Yhdistys pyrkii tarjoamaan ohjausta sitä haluaville pelaajille sekä joukkueille. Qrikka eSports ry:n alla toimii tällä hetkellä CS:GO ja PUBG -joukkueet, joille tarjotaan valmennusta ja bootcamp tyylisiä harjoittelumahdollisuuksia. Qrikkalan sekä Veikkogames ovat yhdistyksen isompia tapahtumia, joiden järjestelyihin lähialueen harrastajat voivat halutessaan osallistua, ja sitä kautta tutustua pelitapahtumien järjestämiseen.

Lisätietoja Qrikka eSports ry:stä

Lisätietoja Liiton jäsenyydestä: https://seul.fi/jasenyys

Muut uutiset