Kaipaatko e-urheilualan asiantuntijaa puhujaksi, konsultiksi tai muuhun toimeen? Oletko yrityksen, järjestön, tapahtuman tai muun toimijan edustaja, joka haluaa tutustua e-urheiluun tarkemmin?

E-urheilu on nopealla tahdilla kasvava ala, jonka merkitystä yhteiskunnassa on vaikea olla huomioimatta. Alan uskotaan ylittävän miljardin dollarin tulorajan vuonna 2021 ja kasvavan noin 1,6 miljardiin dollariin vuoteen 2025 mennessä. E-urheilu on hankkinut itselleen tukevan jalansijan esimerkiksi nuorisotyössä, media- ja tapahtumatuotannossa sekä koulutuksessa.

Suomen Elektronisen Urheilun Liitto SEUL kuuluu Suomen e-urheilukentän pitkäaikaisimpiin ja laajimmin toimiviin järjestöihin. Liitto perustettiin joulukuussa 2010 ja sen toimintaan kuuluu elektronisen urheilun kehittäminen, edunvalvonta ja viestintätyö. Liitto toimii Opetus- ja kulttuuriministeriön nuorisotyötä tekevien järjestöjen vuosiavustuksen piirissä sekä jäsenenä Suomen Olympiakomiteassa ja elektronisen urheilun kansainvälisessä liitossa IESF:ssä.

Liiton jäseniin kuuluu e-urheilualan organisaatioita, tapahtumanjärjestäjiä, oppilaitoksia ja toiminnanjärjestäjiä. Sen toiminnasta vastaavan hallituksen jäseniin ja työntekijöihin sisältyy e-urheilun valmennuksen, joukkuetoiminnan, median, nuorisotyön ja kilpakentän asiantuntijoita.

Mahdollisia aiheita, joista liitto kykenee tarjoamaan puheenvuoroja, ovat:

  •       E-urheilu ammattina
  •       E-urheilun liiketoiminta
  •       E-urheilu Suomessa ja maailmalla
  •       E-urheilijan polut ja lajianalyysit
  •       E-urheilu median näkökulmasta
  •       E-urheilun koulutus
  •       E-urheilun seuratoiminta
  •       E-urheilun liiketoiminta
  •       E-urheilu ja kasvatus
  •       E-urheilun valmennus

Liitto kykenee myös yhdistämään sinut järjestöihin ja toimijoihin, jotka voivat tarjota tietotaitoaan toimintasi avuksi. Lopullinen paketti muodostetaan tapauskohtaisesti omien tarpeidesi mukaan.

Kuva: Valtteri Palonkorpi, IESF World Championship 2019