Lausunto koskien Helsingin Sanomien Urheilugaalaa käsittelevää uutista 2.10.2019

Julkaistu to 3. lokakuuta 2019
Takaisin uutisarkistoon

Helsingin Sanomat kirjoitti 2.10.2019 ilmestyneessä uutisessaan elektronisen urheilun huipuista, joilla ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta päästä Urheilugaalan varsinaisiin palkintokategorioihin. Jutussa kirjoitetaan, ettei Suomen elektronisen urheilun liitto (SEUL) priorisoi lajin esittämistä Urheilutoimittajain liiton palkintovaliokunnan urheilulajien listalle. Jutussa kirjoitetaan myös, että SEUL ei ole ollut asian suhteen aloitteellinen. Nämä sitaatit ovat tulleet Urheilutoimittajain liiton edustajalta.

SEUL:n liittohallitus on käsitellyt Urheilugaalaa ja sen palkintokategorioita, sekä e-urheilun esittämistä Urheilutoimittajain liitolle jo vuonna 2018, jonka jälkeen vuoden 2019 alussa asia on lisätty yhdessä Olympiakomitean varsinaisen jäsenyyden hakemisen kanssa SEUL:n operatiiviseen toimintasuunnitelmaan. 

SEUL:n puheenjohtaja Joonas Kapiainen kommentoi Helsingin Sanomien 17.1.2019 julkaisemassa uutisessa listalle pääsyn olevan lajiliitolle tärkeä asia ja Urheilutoimittajain liittoon vaikuttaminen tullaan ottamaan työlistalle.

Uutisen julkaisemisen jälkeen keväällä 2019 Urheilutoimittajain liiton puheenjohtaja Kari Linna lähestyi SEUL:n puheenjohtajaa Joonas Kapiaista. Yhteydenoton aihe koski nimenomaisesti Urheilugaalaa ja e-urheilun lisäämistä palkintokategorioihin. Kapiainen viesti vahvasti Linnalle, että palkintokategorioihin hakeminen on SEUL:lle nimenomaisesti tärkeä asia ja elektronisen urheilun ammattilaisia kuuluu kohdella sekä palkita yhdenvertaisesti muiden urheilijoiden kanssa.

Linna toivoi, että SEUL tekisi hakemuksensa Urheilutoimittajain liitolle vasta vuonna 2020. Asia käsiteltiin SEUL liittohallituksen kesken ja Linnan toivetta kunnioittaen esityksen tekeminen siirrettiin eteenpäin tammikuulle 2020.

 

Lisätietoja:
Joonas Kapiainen
Puheenjohtaja
joonas.kapiainen@seul.fi

Muut uutiset