Kylpylähotelli täyttyy pelaajista viikonloppuna — Skynett Langames 25 saapuu Saimaalle

Julkaistu ke 30. lokakuuta 2019
Takaisin uutisarkistoon

Skynett Langames 25 järjestetään Holiday Club Saimaa -kylpylähotellissa 1.-3. marraskuuta. Vuosia järjestetty tapahtuma on tänä vuonna siirtynyt kylpylähotellin tiloihin. Tapahtuman järjestää Skynett ry yhteistyössä Trailblazersin kanssa. Skynett Langames 25 -tapahtumaan voi hankkia lippuja täältä.

Skynett Langames 25
  • 1.-3. marraskuuta Holiday Club Saimaassa
  • 500 tietokonepaikkaa
  • turnausten yhteenlaskettu palkintopotti 10 000 euroa

Ensimmäistä kertaa Etelä-Karjalan Lappeenrannassa järjestettävässä Skynett Langames 25 -tapahtumassa on tällä kertaa jopa 500 tietokonepaikkaa. Tapahtumassa nähdään turnauksia useissa eri peleissä, muun muassa Counter-Strike: Global Offensivessa, PlayerUnknown’s Battlegroundsissa ja League of Legendsissä. Kaikkien turnausten yhteenlaskettu palkintopotti on 10 000 euroa.

Tapahtuman ohjelmaan kuuluvat lisäksi mahdollisuus seurata pelejä, tutustua yleisöpelialueella eri peleihin ja osallistua e-urheilua käsitteleviin luentoihin. Tapahtuman toteutuminen järjestyy maakunnallisella yhteistyöllä, jossa ovat mukana Trailblazers, Skynett, Imatran kaupunki ja Lappeenrannan kaupunki. Lisäksi tapahtumaa tukee seitsemän eri kuntaa yhdessä muiden toimijoiden kanssa. Tapahtuma on aiempina vuosina järjestetty Parikkalassa.

Lisätietoja

https://skynett.fi

Muut uutiset