Kansainvälistä peliviikkoa vietetään tällä viikolla

Julkaistu ti 31. lokakuuta 2017
Takaisin uutisarkistoon

Kansainvälistä ja pohjoismaista peliviikkoa vietetään 30.10.-5.11.2017.

Kansainvälisen Peliviikon tavoitteena on rakentaa positiivista pelikulttuuria ja vähentää ennakkoluuloja, jotka liittyvät pelaamiseen ja pelaajiin. Peliviikolla järjestetään tapahtumia eri puolilla Suomea ja muissa pohjoismaissa. Tapahtumissa esimerkiksi pelataan rooli-, konsoli-, tietokone-, mobiili- ja lautapelejä. Lisäksi järjestetään luentoja ja työpajoja. Peliviikon tapahtumat on merkitty tapahtumakarttaan, johon pääsee tutustumaan tästä.

Peliviikolla Pelikasvattajien verkosto palkitsee Vuoden pelikasvattajan. Tämä voi olla yksilö, yhteisö, yritys, ilmiö tai teko, joka on toiminnallaan tai olemassaolollaan edistänyt positiivista pelikulttuuria.

Osana Peliviikkoa SEUL järjestää yhteistyössä The Group ry:n ja Oulunkylän nuorisotalon kanssa League of Legends World Finals -kisakatsomon. Kisakatsomo järjestetään lauantaina 4. marraskuuta Kilpapelikeskus Scoressa. Tapahtuma on päihteetön ja ikärajaton. Ohjelmassa on kisakatsomon lisäksi pientä oheisohjelmaa ja 1v1 -turnaus sekä vapaamuotoista League of Legendsin pelaamista Scoren 33 pelitietokoneella. Tapahtuma alkaa kello 9:00 ja päättyy kello 21:00.

Lisätietoa:

https://www.facebook.com/events/356030491502234
http://www.pelipaiva.fi/

 

Muut uutiset