Hyppää sisältöön

JS Herculekselle ja Manse PP:lle yhteensä 22 000 euroa seuratoiminnan kehittämishankkeisiin

JS Herculekselle ja Manse PP:lle yhteensä 22 000 euroa seuratoiminnan kehittämishankkeisiin

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Jalkapalloseura Herculekselle ja Manse PP:lle 22 000 euroa e-urheiluun liittyvän seuratoiminnan kehittämishankkeisiin. Seuratuen avulla on tarkoitus lisätä lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia sekä tukea paikallista seuratoimintaa ja liikunnallisen elämäntavan edistämistä. Seuratuki jaetaan vuosittain erilaisille seuratoiminnan kehittämishankkeille. Tänä vuonna tukea myönnettiin 358 eri hankkeelle.

Jalkapalloseura Hercules sai vuodelle 2020 seuratukea 9 000 euroa digitaaliseen nuorisotyöhön. Herculeksen e-urheilujaosto keskittyy lasten ja nuorten valmennuksessa elämänhallintaan ja elämässä tarvittavien taitojen kehittämiseen sekä tietojen kartuttamiseen.

Tamperelaiselle pesäpalloseura Manse PP:lle myönnettiin seuratukea 13 000 euroa Tampereen e-urheilun alueellisen toimintamallin kehittämiseen. Manse PP tekee juniorityötä e-urheilun parissa yhteistyössä muiden tamperelaisseurojen kanssa.

“Seuratuen saaminen hanketta varten on huikea juttu! Pääsemme kehittämään e-urheilun alueellista toimintamallia Tampereella yhteistyössä muiden e-urheilutoiminnassa mukana olevien tamperelaisseurojen kanssa. Tuki mahdollistaa nyt uuden vaihteen silmään laittamisen junioritoiminnassa ja mahdollistaa aktiivisemman läsnäolon paikallisen pelaamiskulttuurikentän kehittämisessä Tampereella ja sen lähialueella”, kommentoi Manse PP Esportsin toiminnanjohtaja Ville Kuusisto.

Lisätietoja Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä seuratuesta löytyy ministeriön verkkosivuilta.

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.