IeSF-yhteenveto ti-ke: Kolme maata ja orientaatiota

Julkaistu ke 12. marraskuuta 2014
Takaisin uutisarkistoon

Lyhyt kooste maajoukkueen tunnelmista, tiistain ja keskiviikon tapahtumista sekä Bakusta.

Suomen elektronisen urheilun maajoukkueen matka lähti liikkeelle tiistaina 16:00 Helsinki-Vantaan lentokentältä kohti Azerbaidzanin Bakua. Lentojen välissä joukkue pääsi tutustumaan myös Istanbulin lentokenttään muutaman tunnin ajan.

Ennen jatkolentoa Bakuun, portilla tavattiin muita maajoukkueita sekä tuttuja maailmanluokan selostajia. Bakuun saavuttaessa joukkuetta odotti passintarkastus sekä käsinkirjoitettujen viisumien jonottaminen. Parin tunnin kuluttua, noin kello seitsemän aamulla, matka jatkui kohti hotellia.

FlametowersFlametowers_night

IeSF oli hankkinut majoituksen joukkueille hulppeasta viiden tähden Fairmont Baku Flame Towers -hotellista.

Hotellilla sisäänkirjautumisen jälkeen joukkue lepäsi muutaman tunnin, jonka jälkeen iltapäivällä odotti Bakun keskustaan tutustuminen sekä lounas. Lounaspaikaksi valikoitui kävelykadun varrelta paikallinen hampurilais- sekä pihviravintola, jossa joukkue sai ruokailuseuraa myös nälkäiseltä kissalta.

kissa_halusi_hampparia

Lounaan ja paikallisesta kaupasta suoritetun pullovesitäydennyksen jälkeen oli vuorossa siirtyminen takaisin hotellille, jossa odotti kaikille joukkueille yhteinen orientaatio sekä lohkojen arvonta.

Lohkoarvonnassa missään pelissä ei syntynyt ns. “kuolemanlohkoa”, jossa useampi kuin kaksi ennakkosuosikeista joutuisi karsimaan. Erikoisena yhteensattumana Suomi kohtaa useassa pelissä alkulohkojen aikana isäntämaan Azerbaidzanin.

Virallisen osuuden jälkeen joukkue vetäytyi rentoutumaan mm. live-musiikin parissa hotellin Jazz -klubilla sekä valmistautumaan torstain otteluita varten.

Ensivaikutelma Bakusta on ennakko-odotuksista huolimatta erittäin hyvä. Kaupungissa on puhdasta, ihmiset ovat ystävällisiä, iloisia ja uteliaita sekä koko kaupungin ulkoasu on kaunis yhdistelmä uutta ja vanhaa.

Kuvia nähtävissä lisää SEULin facebooksivuilta.
Tunnelmia Helsinki-Istanbul -lennolta (Podcast).

 

Muut uutiset