IeSF ja IAAF yhteistyöhön

Julkaistu ke 22. huhtikuuta 2015
Takaisin uutisarkistoon

Kansainvälinen elektronisen urheilun liitto, IeSF, ja Kansainvälinen yleisurheiluliitto, IAAF, ovat sopineet yhteisistä tavoitteista.

IeSF:n pääsihteeri Alex Lim ja IAAF:n varapääsihteeri Nick Davies sopivat kumppanuudesta ja yhteistyöstä tiistaina 21.4.2015. Tapaaminen tapahtui vuoden 2015 Sport Accord konferenssissa Sochissa, Venäjällä.

IeSF allekirjoitti yhteisymmärrysmuistion osana IAAF:n “Athletics for a Better World” (suom. Yleisurheilijat paremman maailman puolesta) -ohjelmaa. Yhteistyö keskittyy laajasti etenkin työhön nuorten parissa, joille pyritään tuomaan esille liikunnan, terveellisten elämäntapojen ja sosiaalista kanssakäymisen hyötyjä.

Lisäksi IeSF:lle aukeaa mahdollisuus oppia pitkäjänteisestä työstä urheilun parissa ja IAAF:n kiinnostuksen kohteena on erityisesti teknologian tuomat mahdollisuudet yhdistää pelaaminen ja liikunta, joiden kautta nuoret saadaan kiinnostumaan yleisurheilusta.

Lähteet:

IeSF:n lehdistötiedote
IeSF:n verkkosivut

Muut uutiset