Hyppää sisältöön

eSM 2016 & pelaajalisenssiuutisia!

eSM 2016 & pelaajalisenssiuutisia!

Finnish Sim Racing Association (FiSRA) järjestää kesän aikana Sim Racingin SM-sarjan. Sarjassa järjestetään kesän aikana kolme osakilpailua (5.6., 19.6. ja 10.7.), joista 20 eniten pisteitä kerännyttä kutsutaan ajamaan finaaleihin 4.-7.8. Assembly Summer 2016 -tapahtumaan. eSM- sarja ajetaan iRacing-simulaattorilla.

Tarkemmat sarjan tiedot löytyvät sivuston eSM 2016 -osion alta.
FiSRA:n uutinen: http://simracing.fi/uutiset/65

Lisäksi liiton pelaajalisenssin myynti on nyt avattu. Suosittelemme kuitenkin, että pelaajat hankkivat lisenssin vasta, kun heidän pelaamansa pelin eSM 2016 -turnaus tai -kilpailu on varmistettu virallisesti. Ohjeet lisenssin hankkimiseksi löydät eSM 2016 osallistuminen -sivulta.

Pelaajalisenssiin on nyt myös liitetty ensimmäinen lisenssietu! Kaikki pelaajalisenssin hankkineet saavat kaikkiin Assembly -tapahtumiin lipuista 10% alennuksen ovelta ostettaessa (max 2 lippua per lisenssin omistaja). Kannattaa kuitenkin huomioida, että kaikkia lipputyyppejä ei välttämättä ole jäljellä tai saatavilla ovelta ostettaessa.

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.