Hyppää sisältöön

Elisa Esportsin 100 000 dollarin CS:GO-turnaus huipentuu LanTrek 2022 -tapahtumassa

Elisa Esportsin 100 000 dollarin CS:GO-turnaus huipentuu LanTrek 2022 -tapahtumassa

Parhaillaan karsintavaiheessaan oleva Elisa Invitational Winter 2021 -CS:GO-turnaus tulee huipentumaan paikan päällä LanTrek 2022 -tapahtumassa. Ensi vuoden LanTrek järjestetään Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 3.-6. maaliskuuta.

Turnauksen kokonaispalkintopotti on 100 000 dollaria, jonka lisäksi parhaiten sijoittuneet joukkueet etenevät Elisa Masters -jatkoturnaukseen.

LanTrek-finaaliturnaus tulee myös olemaan Elisa Invitationalin ensimmäinen LAN-tapahtuma. Turnauksen osallistujajoukkueet eivät ole vielä tiedossa, mutta Elisan aiempiin turnauksiin ovat ottaneet osaa esimerkiksi ENCEn, HAVUn, Gambitin, FURIAn ja Heroicin kaltaiset, kansainvälisesti tunnetut joukkueet.

”Suomessa ei ole ennen nähty näin montaa kärkijoukkuetta, eli on tietenkin mahtavaa saada näin laadukas turnaus kotikamaralle. LAN-turnaukset ovat aivan oma maailmansa, jossa peli muuttuu moninkertaisesti viihdyttävämmäksi ja jopa eeppiseksi!” kommentoi Elisan lähetyksistä tuttu selostaja Roope ”Robu” Leppänen.

Elisa Esportsin turnaussarja huipentuu myöhemmin järjestettävään Champion Of Champions -turnaukseen, johon joukkueilla on mahdollisuus edetä aiemmin mainitun Elisa Master -turnauksen kautta.

LanTrekin liput tulevat myytiin joulukuussa ja ne ovat ostettavissa tapahtuman verkkosivuilta. Elisa Invitationalin ottelut ovat katsottavissa myös suorana Elisa Viihteen Twitch-kanavalta. Turnauksen suomalaisottelut löytyvät tuttuun tapaan liiton Ottelut-portaalista.

Kuva: Elisa Esports

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry
Evästeistä

Nämä verkkosivut käyttävät evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan selailukokemuksen. Eväste on tietoa, joka tallentuu selaimeesi ja se mm. tunnistaa sinut, jos palaat sivuille uudelleen. Käytämme tällaista tietoa mm. kun tutkimme kävijätilastoja: miten moni palaa lukemaan sisältöämme uudelleen, mitkä jutut ovat kiinnostavimpia jne.