E-urheilun kehittämiseen 81 300 euroa yleisavustusta vuodelle 2025

Julkaistu ma 10. helmikuuta 2025
Takaisin uutisarkistoon

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Suomen elektronisen urheilun liitolle 81 300 euroa yleisavustusta vuodelle 2025. Myönnetty avustus on merkittävä tuki suomalaisen e-urheilun kehittämiseksi.

OKM:n jakama yleisavustus on edelleen merkittävin SEUL:n tulonlähteistä ja saatu päätös on erittäin hyvä uutinen. Nyt uskallamme lähteä toteuttamaan suunniteltua toimintaa ja saamme muun muassa yhteisökoordinaattorimme takaisin. Otan mielelläni vastaan ideoita ja erityisesti kentän tarpeita”, kommentoi SEUL:n puheenjohtaja Sonja Ahtiainen.

Vuonna 2025 SEUL tulee strategian mukaisesti keskittymään urheilijoiden hyvinvoinnin parantamiseen, laadukkaaseen kilpailutoimintaan, järjestäytyneen seuratoiminnan tukemiseen ja jatkaa työtä kohti kaikille turvallista ja saavutettavaa e-urheilua. Strategiaan kokonaisuudessaan voit tutustua tästä.

Avustuksella edistetään nuorisolain (1285/2016) 2 §:n tavoitteita ja lähtökohtia luomalla edellytyksiä nuorisoalan järjestössä tapahtuvalle nuorten kansalaistoiminnalle ja harrastamiselle. Nuorisolain tavoitteena on edistää nuorten osallisuutta ja vaikuttamismahdollisuuksia sekä kykyä ja edellytyksiä toimia yhteiskunnassa: tukea nuorten kasvua, itsenäistymistä, yhteisöllisyyttä sekä niihin liittyvää tietojen ja taitojen oppimista; tukea nuorten harrastamista ja toimintaa kansalaisyhteiskunnassa; edistää nuorten yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa sekä oikeuksien toteutumista; sekä parantaa nuorten kasvu- ja elinoloja. Tavoitteen toteuttamisessa lähtökohtana ovat yhteisvastuu, kulttuurien moninaisuus, kansainvälisyys, kestävä kehitys, terveet elämäntavat sekä ympäristön ja elämän kunnioittaminen ja monialainen yhteistyö.

“Odotettavissa on yhä rajumpia leikkauksia järjestökentälle, joten vuoden päätavoitteisiin lukeutuu tulolähteiden monipuolistaminen ja omarahoitusosuuden kasvattaminen”, Ahtiainen jatkaa. 

SEUL tulee vuonna 2025 selvittämään mahdollisuutta hakeutua valtionavustuskelpoiseksi liikuntaa edistäväksi järjestöksi. SEUL:n toiminta painottuu e-urheilun harrastus- ja kilpailutoimintaan, jolloin hakeutuminen liikuntaa edistäväksi järjestöksi on perusteltua.

 

Muut uutiset