Sami Lehto

Julkaistu ke 15. marraskuuta 2023
Takaisin uutisarkistoon

Esittely – kuka olet
Sami Lehto, Pohjois-Pohjanmaalta, nykyiseltä titteliltäni esports-valmennuspäällikkö. Pelaamista olen itse harrastanut kolmevuotiaasta saakka.

Ammattisi ja koulutustaustasi
Nykyisessä työssäni opetan elektronisen urheilun toimialaopintoja Raahen Porvari- ja Kauppakoulussa, sekä pyöritän samassa oppilaitoksessa Raahe Esports Academyä. Työskentelen oppilaitoksessamme päivittäin n. 40 eri pelaajan kanssa, sekä keskustelen muiden opiskelijoiden ja alueen yläkoululaisten kanssa pelaamiseen liittyvistä asioista. Tämän ohessa opetan myös satunnaisesti asiakaspalvelua ja toimin työntekijänä erikoisemmissa oppilaitoksen projekteissa.

Elektronisen urheilun taustasi
Olen työskennellyt aktiivisesti esports-alalla vuodesta 2017 lähtien, pääosin joukkueiden ja organisaatioiden managerina ja valmentajana. Aloitin urani Overwatch-valmentajana, jonka jälkeen toimin managerina muutamien eri projektien parissa, sekä perustin omia hieman pitkäikäisempiä joukkueita, kuten Top Dogsin, joka kilpaili Overwatchin lisäksi myös Apex Legendsin parissa. Vuonna 2019 aloitin työt NYYRIKKI Esportsin General Managerina, jolloin pääsin kartuttamaan kokemusta ja informaatiota useiden eri peliskenejen parista, pääosin CS:GO, League of Legends ja VALORANT.

Mitä asioita haluaisit ajaa hallituksessa
Haluaisin jakaa oppimiani ja opettamiani asioita muuallakin, kuin omassa koululuokassani. Haluaisin tukea eri tahoja pelaamiseen ja elektroniseen urheiluun liittyvien asioiden järjestämisessä ja suunnittelussa, sekä esimerkiksi oppilaitosten tuella mahdollistaa ruohonjuuritason pelitoimintaa eri alueilla Suomessa. Ammattini puolesta toisen asteen koulutus ja nuorten pelikulttuurin tutkiminen ja kehittäminen ovat ensiarvoisen tärkeitä asioita.
Haluaisin myös elävöittää elektronisen urheilun ja pelaamisen maailmaa täällä pohjoisemmassa. Pienet kunnat ja pitkät välimatkat aiheuttavat satunnaisesti erittäin hankalia informaatio/aktivointikatkoksia, etenkin juuri yläkoululaisten ja toisen asteen opiskelijoiden keskuudessa, jossa yhteisöllisyys olisi todella arvokasta.

Mikä jäsenjärjestö tukee ehdolleasettumistasi
Ehdolleasettumistani tukee NYYRIKKI Esports

Muut uutiset