SEULin hallitus järjestäytyi vuodelle 2018

Julkaistu su 21. tammikuuta 2018
Takaisin uutisarkistoon

SEULin hallitus on piti vuoden ensimmäisen kokouksensa maanantaina 8. tammikuuta.

Hallitus järjestäytyi seuraavasti vuodelle 2018:

Puheenjohtajisto

Joonas Kapiainen / Puheenjohtaja
Otto Takala / 1. Varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja
Ville Qvist / 2. Varapuheenjohtaja

Hallituksen jäsenet

Joni Ojala
Jussi Korpimäki
Kalle Muurila
Miisa Nuorgam
Topias Rantala

Hallituksen varajäsen

Aku Aarva

Liiton projektikoordinaattorina jatkaa Toni Jarkima ja toiminnanjohtajana Mirka Tukia. Tarkemmat kertomukset hallituksen jäsenistä sekä liiton työntekijöistä löytyvät Organisaatio -sivulta.

Vuonna 2018 liittohallitus keskittyy toimintasuunnitelman ja strategian mukaisiin tehtäviin. Strategian mukaisia teemoja ovat e-urheilun juniori- ja nuorisotoiminnan kehittäminen, kilpailutoiminnan kehittäminen Suomessa ja kansainvälisesti, valmentaja- ja tuomaritoiminnan standardointi sekä aktiivinen viestintä ja vaikuttaminen. Tehtävälistan aihealueita ovat muun muassa:

  • Elektronisen urheilun suomenmestaruuskilpailut (eSM-konsepti)
  • Tuomarikoulutus
  • Kansainvälisyys (esim. Pohjoismainen turnaustoiminta)
  • Pelaajapalvelut

Muut uutiset