Hallituslaisen blogi: Liigan viemää

Julkaistu la 19. maaliskuuta 2016
Takaisin uutisarkistoon

Liittohallituksen varapuheenjohtaja Joonas Kapiainen avaa kirjoituksessaan liiton suomenmestaruushankkeen suunnittelua ja toteutusta. Paljon suunnittelua vaativa eSM 2016 on lähes valmis alkamaan.

Pahoittelen etten ole ehtinyt kirjoittamaan alkuvuodesta blogia. Suurimmalle osalle meistä alkuvuosi on ollut erittäin kiireinen omissa järjestötoimissamme. Nyt kuitenkin taas ehdin hieman kirjaamaan liittohallituksen kuulumisia.

Liittohallituksen ykkösprioriteetti vuodelle 2016 on suunnitella ja toteuttaa SM-liigat tai pikemminkin sarjaturnaukset. Liigapohjaista mallia on vuosien saatossa Suomessa kokeiltu ja se on ollut järjestäjille ja pelaajille haasteellinen järjestää ja osallistua pituutensa ja eri sijaintien takia. Emme kuitenkaan halunneet järjestää suuremmista e-urheilupeleistä vain yhtä lyhytkestoista turnausta vaan pidempikestoinen turnaus online-vaiheineen osoittautui parhaaksi vaihtoehdoksi, kunhan turnauksen finaalit voitaisiin pelata verkkopelitapahtumassa.

Suunnittelua on tehty käytännössä vuodenvaihteen yli tähän päivään asti. Projektinimenä “Liiga” kulkenut SM-turnauskonsepti sai lopulta nimekseen yksinkertaisesti elektronisen urheilun Suomen mestaruus -turnaukset eli lyhyemmin “eSM”. Konseptin julkaisuun on kulunut aikaa, sillä liitto on pyrkinyt rakentamaan eSM:n ympärille yhteistyökumppaneita ja turnaukset toteuttaa ulkoinen yritys tai yhteisö eli nk. operaattori. Parhaitenhan arvoisensa SM-turnauksen voi järjestää sellainen taho, joka muutenkin tekee turnauksia tai on lähellä kyseisen pelin pelaajia.

eSM hankkeesta vastaa siis liiton hallitus ja sen alla vastuuhenkilöt, jotka hoitavat yhteistyön eri operaattorien kanssa. Nämä vastuuhenkilöt raportoivat toiminnasta liittohallitukselle, jonka tehtävänä on linjata ja päättää yleisellä tasolla, miten hanke toteutetaan. Operaattorit puolestaan hoitavat täysin peliturnauksen järjestämisen, palkinnot sekä yhteistyökumppanien hankinnan yhteistyössä vastuuhenkilöiden kanssa. Vuonna 2016 eSM-vastuuhenkilöt ovat allekirjoittanut ja liiton puheenjohtaja Erkka Jouste.

Tätä koko hanketta koskien on syntynyt liiton sisäinen eSM vaatimusmäärittely- ja toiminnallinen dokumentaatio, jonka liiton jäsenet pääsevät liittokokouksessa näkemään. Kävimme tätä suunnitellessamme paljon keskustelua myös siitä, miten SM-kisojen nimike voidaan liiton puolesta myöntää. Ensimmäisen hankkeeseen liittyvän uutisjulkaisumme jälkeen moni on kysynyt miksi jokin peli ei ole listattuna, joten avaan hieman sitä mitä olemme pohtineet.

Jotta SM-tasoinen turnaus voitaisi liiton puolesta järjestää, pelillä täytyy vähintään olla vakiintunut harrastajakunta Suomessa, säännöllisesti kilpailuja kansallisella tasolla, järjestäjäksi soveltuva rekisteröity yhdistys tai yritys ja mahdollisuus järjestää lopputurnaus lähiverkkoympäristössä. Monella pelillä useat näistä kohdista täyttyvät, mutta jokin mainituista kuitenkin puuttuu, kuten esimerkiksi säännöllinen kilpailutoiminta, aktiivinen turnausjärjestäjä tai järjestäytynyt peliyhteisö. Pelin harrastajamäärällä ei kuitenkaan ole juurikaan merkitystä, mikäli yllämainitut kohdat täyttyvät.

Joidenkin pelien, kuten Dota 2:n kohdalla, käydään edelleen keskustelua eSM-turnausten järjestämisestä. Liittohallituksen tavoitteena on toimeenpanna jokaiselle pelille pidempikestoinen turnaus, mutta peli- ja yhteisökohtaisesti poikkeuksia voidaan tehdä. Operaattoreiden eli turnauksia toteuttavien tahojen määrä Suomessa on vielä toistaiseksi vähäinen ja mikäli löytyy taho, joka haluaisi järjestää jostakin pelistä SM-turnauksen, suosittelen olemaan ehdottomasti yhteydessä eSM-yhteyshenkilöihin.

Olemme pelaajakantaa kerätäksemme samalla perustaneet pelaajarekisterin, johon rekisteröityminen avataan huhtikuussa. Pelaajarekisteri ylläpitää liiton lisensoimien pelaajien tietoja luottamuksellisesti ja sen tulevaisuuden tehtävänä on myös kerryttää tietoa aktiivisten kilpapelaajien määrästä. Vuodeksi pelaajalisenssin hinta on 20 euroa, jolla pelaaja voi halutessaan osallistua useampaankin SM-turnaukseen vuoden aikana. Liittohallituksesta hinta on kohtuullinen, kun sitä vertaa minkä tahansa muun urheilulajin vuosittaiseen pelaajalisenssiin. Lisäksi pelaajalisenssiin pyritään tulevaisuudessa liittämään yhteistyökumppanien etuja, kuten alennuksia sisäänpääsylipuista tai tuotteista.

Olemme parhaillaan toteuttamassa eSM-kisaosiota liiton verkkosivujen alle ja tarkoituksemme on julkaista se muutaman viikon kuluessa. Nippelitietona lisättäköön, että tyylikkään visuaaliseen ilmeen hankkeelle on toteuttanut Roope Sandberg. Kyseessä on siis sama henkilö, joka muutama vuosi sitten toteutti liiton nykyisen graafisen ulkoasun.

 

esm_seul_tunnus_varillinen

Meille eSM 2016 on suuri ponnistus rakentaa pelaajille mahdollisuus edetä kohti ammattilaisuutta. Samalla toivon, että tekemämme työ vahvistaa jo syntynyttä elektronisen urheilun kulttuuria ja tuo sitä esiin kaikissa mahdollisissa kanavissa. Mikäli pystymme muutamassa vuodessa moninkertaistamaan suomalaisten huippupelaajien ja joukkueiden määrän kansainvälisellä pelikentällä, olemme onnistuneet tehtävässämme.

Keväisin kisapeliterveisin,

Joonas Kapiainen
VPJ, Suomen elektronisen urheilun liitto

Muut uutiset

eSM 2016 -kilpailut

Counter-Strike: Global Offensive, StarCraft 2 sekä Hearthstone SM-turnausten järjestämisestä oli hakemuksen jättänyt…