Liitto on mukana kuvaohjelmalakia uudistavassa työryhmässä

Julkaistu pe 24. syyskuuta 2021
Takaisin uutisarkistoon

Opetus- ja kulttuuriministeriö ilmoitti viime viikolla uudesta, tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvisen asettamasta työryhmästä, jonka tarkoituksena on valmistella kuvaohjelmalain uudistusta. Työryhmän toimikausi on 20.9.2021–31.12.2022. Työryhmän linjaamat muutostarpeet muokataan lakimuutosehdotuksiksi. Työryhmän ehdotus valmistellaan hallituksen esityksen muotoon.

Myös Suomen elektronisen urheilun liitto on kutsuttu mukaan työryhmään. Liittoa työryhmässä edustaa hallituksen jäsen Kimmo Leinonen. Työryhmän muihin osanottajiin kuuluvat muun muassa Neogames ry:n Jari-Pekka Kaleva, Tampereen yliopiston Mikko Meriläinen, Elisa oyj:n Petteri Gynther sekä Pelastakaa lapset ry:n Antti Järventaus.

Ministeriö linjaa työryhmän tavoitteeksi mm. ”selkeyttää lain soveltamisalaa ja ilmoitusvelvollisuutta, luokittelusta vapauttamisen ja maksujen perusteita sekä ikärajajouston käytäntöjä”. Tämän lisäksi uudistuksen yhteydessä tarkastellaan muita ajankohtaisia aiheita, mukaan lukien digitaalisia pelejä.

Liitto on kiitollinen mukaanpääsystä sekä ministeriön osoittamasta ymmärryksestä. Kuten ministeriön omassa tiedotteessakin todetaan, nykyinen kuvaohjelmalaki on ollut voimassa 10 vuotta. Se kaipaakin päivittämistä etenkin videopelien ja näitä ympäröivän kulttuurin osalta. Tuorein esimerkki tästä saatiin viime keväänä, kun Kansallisen audiovisuaalisen instituutin uusi ikärajaohjeistus rampautti vakavasti suomalaisen elektronisen urheilun kentän.

Liitto toivookin, että työryhmän kautta tehtävän työn avulla saataisiin paitsi korjattua lain nykytilanne, myös valmisteltua sitä tulevaisuuden haasteita ja muutoksia varten.

Lisätietoa työryhmästä löydät Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivuilta.

Kuva: Arttu Kokkonen (Eventphotography.fi), SEUL ry / LanTrek 2017

Muut uutiset