SEULin vuosi 2014

Vuoden 2014 mittaan liiton toiminnassa tapahtui paljon uusia asioita ja myös muutokset olivat läsnä: brändiuudistus, puheenjohtajan vaihdos, eSports-sauna, lounget, gaala ja Pelaajatalo. Tässä vielä pieni tiivistelmä menneestä vuodesta.

Puheenjohtajana vuoden aloitti Tuomas “althalus” Velling, joka joutui eroamaan henkilökohtaisista syistä kesällä ja varapuheenjohtaja Erkka “Prote” Jouste valittiin jatkamaan kausi loppuun. Lisäksi kesän ylimääräisessä kokouksessa tapahtui muita henkilövaihdoksia hallituksen koon pienentyessä yhdeksästä seitsemään.

Liittokokouksia järjestettiin kaiken kaikkiaan kolme kertaa eli sääntömääräisesti kaksi kertaa ja ylimääräinen kesäkokous. Myös liiton jäsenistön keskuudessa tapahtui muutoksia, kun liitto sai kolme uutta jäsentä (Huutosakki, JeSSe ja Livegamers) ja yksi toimintansa lopettanut jäsen (Bändipelaajat) erosi liitosta.

Liiton projekteista näkyvimmät varmastikin olivat heti tammikuussa julkaistu brändiuudistus, joka muutti liiton ilmettä värikkäämpään ja tuoreempaan suuntaan sekä keskittyi myös viestinnän parantamiseen, ja Pelaajatalo, joka saatiin avattua käyttöön elo-syyskuussa.

Brändiuudistuksen yhteydessä järjestettiin toinen mielipidekysely, jonka perusteella liiton imago oli selkeästi edellisen syksyn aikana parantunut ja pystyttiin tekemään suunnitelmia loppuvuoden toiminnasta. Pelaajatalon käyttöönottoa valmisteltiin kesän ajan ja heinäkuun lopulla Team Menacen CS:GO -joukkue viettikin viikon testijakson talossa. Varsinainen käyttöönotto testijakson palautteen mukaisten parannusten jälkeen toteutettiin elo-syyskuun vaihteessa.

Kesällä myös pilotoitiin liiton mukanaoloa liigatoiminnassa, kun kesä-heinäkuussa järjestetylle Dota2Liigalle myönnettiin SM-turnauksen arvo. 64 joukkuetta taisteli seitsemän viikon ajan suomen mestarin tittelistä ja paikasta maajoukkueessa.

Pelaajaloungeja järjestettiin kolmessa suurimmassa tapahtumassa (Lantrek, Assembly Winter ja Assembly Summer) entiseen tapaan. Kesän liittokokousta edeltävänä päivänä liitto järjesti myös eSpots-saunan, jossa elektronisesta urheilusta kiinnostuneet pääsivät viettämään iltaa yhdessä ja tapaamaan liiton edustajia. Saunalla myös seurattiin The International 4 Dota 2 -turnausta.

Syksyllä liitto lähetti Suomen maajoukkueen Kansainvälisen elektronisen urheilun liiton IeSF:n maailmanmestaruuskilpailuihin Bakuun, Azerbaidzaniin. Matkaan lähti 14 -henkinen joukkue, jonka suoritukset toivat Suomeen kokonaiskilpailun kolmannen sijan.

Vuoden päätti SEULin eSports-gaala, jossa pelaajat, jäsenten edustajat sekä pelialan yhteistyökumppanit pääsivät verkostoitumaan keskenään.

Voit tutustua liiton vuosikertomukseen alta:
vuosikertomus_kansi2014

20.8.2017 04:56:40