Tunnustukset 2015

Suomen elektronisen urheilun liitto jakaa vuosittain syksyisin järjestettävässä eSports-gaalassa tunnustuksia kuluneen vuoden onnistujille. Tunnustukset jaetaan arvokasta työtä elektronisen urheilun yhteisön eteen tehneille pelaajille, järjestäjille ja yhteisön vaikuttajille.

Vuonna 2015 palkinnot jaettiin 17.10. järjestetyssä gaalassa. Ehdokkaat ja voittajat valitsi SEULin hallitus vuonna 2012 luotujen suositusten mukaan.

Vuoden 2015 pelaaja – Aleksi “allu” Jalli (Counter-Strike: Global Offensive)

Counter-Strike: Global Offensive -pelin parissa Aleksi on näyttänyt kuluneena vuonna osaamistaan erittäin tunnetussa ruotsalaisessa Ninjas in Pyjamas -organisaatiossa. Useissa otteluissa ollut paikoittain joukkueensa kantava voima.Vuoden 2014 joukkue – 3DMAX (Counter-Strike: Global Offensive)

Vuoden 2015 joukkue – 4 Anchors + Sea Captain (Dota 2)

DOTA 2 -pelin parissa tunnetuksi tulleet “ankkurit” ovat tuoneet täysin suomalaista pelaamista läpi kansainvälisen kentän ja voittaneet maailman menestyneimpiä joukkueita. 4ASC on toiminut esikuvana suomalaiselle DOTA2 -yhteisölle ja joukkue pelaa nykyään saksalaisen STARK eSports -organisaation alaisuudessa.

Vuoden 2015 tapahtuma – Assembly

Jo 24. kerran kesällä järjestetty Assembly oli jälleen elektronisen urheilun suurin tapahtuma Suomessa. Tapahtumassa olivat edustettuina lähes kaikki elektronisen urheilun kentän toimijat. Tänä vuonna tapahtumassa oli merkittävän paljon elektronista urheilua, pelaajia, yhteistyökumppaneita, mediaa ja järjestäviä toimijoita.

Vuoden 2015 mediatoimija – Niko “milA” Hartikainen

Useita vuosia elektronisen urheilun työtä tehnyt Niko ansaitsee palkintonsa erittäin merkittävästä ja pyyteettömästä uurastuksesta e-urheilujournalismin parissa. Ilta-Sanomien e-sports toimituksessa työskentelevä Niko on selkeästi kehittynyt toiminnassaan ja aktiivisesti luonut itselleen ammattia elektronisen urheilun median pariin kuluneena vuonna.

Vuoden erikoistunnustus työstä e-urheilun parissa 2015 – Juho “Azhrak” Nieminen

Liitto halusi vuonna 2015 palkita ilmoitettujen ehdokkuuksien lisäksi työstään Juho Niemisen. Juho on pitkäjänteisesti toiminut yli yhteisörajojen yhdistäen elektronisen urheilun toimijoita erilaisissa vastuutehtävissä, toteuttanut turnausten ylläpitoa sekä esittänyt ja toimeenpannut hankkeita jotka ovat osaltaan merkittävästi edesauttaneet elektronisen urheilun kehittymistä suomessa.

 

Aikaisempien vuosien tunnustukset löydät omilta sivuiltaan:

Vuoden 2014 tunnustukset

23.7.2017 17:44:29