SEUL yhteistyöhön Hannes Snellmanin kanssa

Asianajotoimisto Hannes Snellman toimii jatkossa SEUL ry:n oikeudellisena tai muuna neuvonantajana koskien elektronista urheilua.

Edunvalvontaan liittyen liitto on aloittanut yhteistyön Hannes Snellmanin kanssa. Hannes Snellman on johtava pohjoismainen asianajotoimisto, joka on erikoistunut haastaviin liike-elämän yritysjärjestelyihin ja vaativaan riidanratkaisuun.

“Tehtävämme elektronisen urheilun kentässä on ymmärtää ja tukea pelaajien ja jäseniemme toimintaa ja kasvua. Lajin yhä kasvaessa olemme huomanneet, että tarvitsemme vahvaa alan osaamista edunvalvontaan ja juridiikkaan liittyen. Yhdessä vahvan, asiantuntevan ja toimintaamme ymmärtävän kumppanin kanssa voimme onnistua tulevaisuudessa”, kommentoi liiton puheenjohtaja Joonas Kapiainen.

Liitto tekee edunvalvontatyötä mahdollisuuksien mukaan liittyen esimerkiksi turnaustoimintaan, sopimusasioihin ja pelaajien oikeudenmukaiseen kohteluun. Edunvalvontatyön tavoitteena on tuoda jokaiselle suomalaiselle yhtälaiset mahdollisuudet kehittymiselle pelaajana, e-urheilun harrastajana tai ammattilaisena. Tulevaisuudessa liitto ylläpitää myös elektroniseen urheiluun liittyvää kurinpitovaliokuntaa.

“Elektroninen urheilu tulee kehittymään merkittäväksi osaksi niin urheilun kuin viihdeteollisuuden kenttää. SEUL tekee lajin parissa arvokasta työtä Suomessa. Kun puitteet luodaan, Suomella on mahdollisuudet olla elektronisen urheilun kärkimaita sekä urheilullisesti että liiketoiminnassa. Yhteistyö antaa Hannes Snellmanille mahdollisuuden olla auttamassa näissä pyrkimyksissä. Pääsemme kehittämään sellaisia juridisia ratkaisuja, joita tarvitaan, kun elektroniseen urheiluun liittyvä liiketoiminta kasvaa ja laajenee. Meillä on asianajotoimistona tuoda pöytään esimerkiksi vahva teknologiapainotus ja erityistä osaamista urheiluoikeudessa”, sanoo Matti Tyynysniemi, joka koordinoi SEUL-yhteistyötä Hannes Snellmanilla. Tyynysniemi on Hannes Snellmanin Helsingin-toimiston riidanratkaisuryhmän juristi ja satunnainen peliharrastaja itsekin.