SEUL Assemblyilla, tapaa Get_Right ja allu!

Julkaistu ke 29. heinäkuuta 2015
Takaisin uutisarkistoon

Liitto on tämän kesän Assemblyilla mukana omalla messuosastolla. Paikalla on myös perjantaina tavattavissa maailman huippupelaajia Ninjas in Pyjamas -joukkueesta!

Torstaina Helsingin Messukeskuksessa alkava Assembly Summer 2015 on ehdottomasti e-urheiluvuoden kohokohta Suomessa, kun paikalle saapuu kansainvälisesti kovalla tasolla kilpailevia pelaajia eri puolelta maailmaa kilpailemaan StarCraft II, Hearthstone ja Counter-Strike: Global Offensive -turnauksissa.

SEUL on tänä vuonna mukana entistä näkyvämmin, kun liiton messuosasto sijaitsee aivan Jimm’s PC-Storen pisteen vieressä. Messuosastolle voi tulla juttelemaan liiton puheenjohtajan sekä muiden liiton edustajien kanssa e-urheilusta tai sitten vain rentoutumaan streamin parissa SEUL Open Loungessa. Paikalla joka päivä alkuillasta myös Suomen StarCraft II -naistähti Niina ”Soyhi” Kahela!

Liitto järjestää myös pienimuotoisen kyselyn tapahtuman yhteydessä, johon vastanneiden kesken arvotaan pienimuotoisia palkintoja. Voit vastata kyselyyn tästä. Osastolta voi arvonnan palkintojen lisäksi mahdollisesti tarttua mukaan mm. SEUL-t-paita!

Paikalla voi perjantaina tavata Ninjas in Pyjamas -joukkueessa pelaavat maailmanhuiput Christopher ”GeT_RiGhT” Alesundin sekä Aleksi ”allu” Jallin, jotka saapuvat SEULin pisteelle tapaamaan faneja ja jakamaan nimikirjoituksia! Tilaisuus alkaa välittömästi AMD Counter-Strike: Global Offensive -turnauksen B-lohkossa pelaavan Team Jyntän viimeisen pelin jälkeen joko noin klo 19:30 tai klo 21:00.

Get_Right ja allu osallistuvat CS:GO-turnaukseen Team Jynttä -nimisellä joukkueella, jossa on mukana myös aktiiviuransa lopettaneet Joona ”natu” Leppänen, Taneli ”disturbed” Veikkola sekä Tom ”stonde” Glad.

Liiton messuosastolla on liiton edustaja paikalla ainakin seuraavanlaisesti:

Torstai 30.7. klo 15-21
Perjantai 31.7. klo 12-21
Lauantai 1.8. klo 12-21

Muut uutiset