PJ:n blogi: Assyt, lounge, IeSF-karsinnat ja YLE

Julkaistu ke 6. elokuuta 2014
Takaisin uutisarkistoon

Nyt se on ohi. Suomen suurin verkkopelitapahtuma, Suomen suurin demoskenetapahtuma, Suomen suurin e-urheilutapahtuma. Kolme kovaa ja kaunista kuvausta Assembly Summer -tapahtumasta, joka järjestettiin yli kymmenen vuoden tauon jälkeen Messukeskuksessa. Paikalla oli myös SEUL, isommin ja näkyvämmin kuin koskaan aikaisemmin.

Lounge

Jälleen kerran liitto toimitti paikalle lounge-alueen ammattilaisturnausten pelaajia varten. Tarjolla oli pelaajille pullovettä, limsaa ja kahvia sekä pientä naposteltavaa perinteiseen tyyliin. Tilaa oli tällä kertaa aiempaa enemmän neljän stream-tv:n kera, joten säkkituolit saivat käyttöä tauolla olevilta  joukkueilta ja pelaajilta.

Ulkomaalaisten joukkuiden palaute loungesta kiinnosti, joten keskustelin myös CS:GO-turnauksen voittaneen tanskalaisen myRevenge-joukkueen kanssa finaalin jälkeen. He olivat todella tyytyväisiä loungen tarjoiluihin ja tiloihin sekä ylipäänsä turnauksen järjestelyihin. Eivätkä he olleet ainoita, vaan myös ruotsalaisjoukkueet viettivät reilusti aikaa loungessa katsomassa muiden pelejä streameista.

IeSF-karsinnat

Assemblyilla järjestettiin useissa peleissä karsinnat marraskuisiin kansainvälisen elektronisen urheilun liiton IeSF:n maailmanmestaruuskisoihin. Liitto tarjosi siis palkinnoksi karsintojen voittajille edustuspaikan Suomen maajoukkueessa ja kisamatkan Azerbaidzanin pääkaupunkiin Bakuun.

Turnaukset järjestettiin StarCraft II:ssa, Hearthstonessa, Tekken Tag Tournament 2:ssa sekä Ultra Street Fighter IV:ssä. Suomalaisittain turnaukset olivat todella kovatasoisia, sillä paikalla olivat kaikissa peleissä Suomen parhaat pelaajat lukuunottamatta Tekkeniä, jossa pitkäaikaiset top 2-pelaajat eivät osallistuneet.

Jokaisen turnauksen järjestelyt sujuivat moitteetta liiton näkökulmasta – taso oli korkea, turnaukset olivat aikataulussa ja voittajat saatiin selville. Liitto myös näkyi loistavasti turnausten aikana ja osittain iso kiitos tästä kuuluu myös Assemblyjen järjestäjätiimille ja Petri ”Procyon” Hämälälle, joka oli hankkinut IeSF-karsintaturnauskatsomoon SEULin logolla varustetun lakanan ja pöytälevyn. Pelialuetta varten oltiin itse hankittu jo messuseinä, joka näkyi hyvin pelaajien keskeltä.

Starcraft II:ssa Suomea lähtee edustamaan kansainvälisesti kovalla tasolla pelaava Vesa ”Welmu” Hovinen ja Hearthstonessa edustajaksi valikoitui Suomen ainoa HS:n ammattipelaaja Janne ”Savjz” Mikkonen. Tekkenissä voittajaksi selvitynyt Tatu ”Touch” Saarinen oli yllätys, mutta suoriutui turnauksesta sen verran suvereenisti, että voittajasta ei lopulta ollut epäselvyyttä. USF4:n Suomen edustajaksi lähtee Joni ”Jonsai” Wielert.

Welmun ja Savjzin kaltaiset kansainväliset huippupelaajat tuovat omaa väriään Suomen maajoukkueeseen ammatimaisuuden ja tunnettujen persoonien kautta. Toki tämä merkitsee myös huomattavan suurta mahdollisuutta pärjätä myös MM-kisoissa, joka on liitolle ja suomalaiselle elektroniselle urheilulle iso asia; tarvitaan kasvoja ja sankareita joita voidaan kannustaa, mutta joihin voidaan samalla myös samaistua.

YLE ja mediat

Oman mausteensa tämän vuotiseen tapahtumaan toi YLEn mukanaolo. Iso kiitos loistavasta pohjatyöstä kuuluu liiton kahdelle jäsenelle: LanTrekeille, jonka tapahtumassa YLE oli ensimmäistä kertaa mukana, sekä Huutosakki ry:lle, jonka porukka lähti LanTrekkien jälkeen tekemään tiivistä yhteistyötä Yleisradion suuntaan ja ajamaan elektronista urheilua vahvasti sisään. Tuloksena DreamHack Summer 2014 Starcraft II-turnauksen pudotuspelipäivän Areena-lähetys ja huipentumana Assembly Summer 2014 CS:GO-finaalin näyttäminen YLE TV2:lla.

Liiton puheenjohtajana Assemblyja edeltävä viikko ja itse tapahtumaviikko olivat kiireisiä. Lisääntyneen kiinnostuksen johdosta liittohallitusta koeteltiin aikataulullisesti erilaisilla haastatteluilla – niin radioon kuin painettuun mediaan. Oma työnsä oli myös oikeiden pelaajien löytäminen haastatteluja varten. Tämä oli kuitenkin erittäin mieluisa ”ongelma”, koska aiemmin kiinnostus elektronista urheilua kohtaan on ollut vähäistä.

Medianäkyvyys on tärkeää ja uutiskynnys on nyt ylitetty. Ja mikä parasta, toimittajat ottavat edelleen yhteyttä liittoon uutisointia varten positiivisessa hengessä. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Rakkaudesta lajiin.

Erkka Jouste
Liiton puheenjohtaja

Muut uutiset