Liitto Valo ry:n kumppanuusjäseneksi!

Suomen elektronisen urheilun liitto - SEUL ry on hyväksytty Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio, Valo ry:n kumppanuusjäseneksi Valon hallituksen kokouksessa 14.10.!

SEULin kevätkokouksessa toukokuussa tehty päätös hakea Valtakunnallisen liikunta- ja urheiluorganisaatio, Valo ry:n jäsenyyttä realisoitui lokakuun alussa lähetetyn kumppanuusjäsenhakemuksen kautta. Suomalaisen elektronisen urheilun kannalta historiallinen hetki koitti, kun tiistaina 14.10 Valon hallitus hyväksyi SEULin valtakunnallisten liikunta- ja urheiluorganisaatioiden joukkoon kumppanuusjäseneksi. Elektroninen urheilu on kumppanuusjäsenyyden kautta jälleen yhden suuren askeleen lähempänä urheilulajin statusta.

Valon sivuilla kerrotaan, että “Kumppanuusjäsenellä on samat oikeudet ja velvoitteet kuin varsinaisilla valtakunnallisilla ja alueellisilla jäsenillä paitsi ei äänioikeutta yhdistyksen kokouksessa.”. Näin ollen SEULin jäsenille avautuvat Valon jäsenpalvelut ja edut, joskin huomattavaa on, että useissa sopimuksissa sopimuskausi on kesken, eikä SEULia ole vielä sisällytetty näihin sopimuksiin.

Mainitsemisen arvioisimmat näistä sopimuksista ovat varmasti Valon sopimukset “Järjestäytyneessä liikuntatoiminnassa julkisesti esitettävän musiikin tekijänoikeuskorvauksista” Gramexin ja Teoston kanssa, jonka sopimuskausi päättyy 31.12.2014. Sopimusten lisäksi muita etuuksia ovat mm. hallintopalvelut pienlajiliitoille sekä alennukset eri yrityksiltä tapahtumatekniikassa tai vaikkapa matkakuluissa.

SEULin liittohallitus antaa tarvittaessa lisätietoja.

23.8.2017 22:17:08