Yhteistyökumppanit

Suomen maajoukkueen yhteistyökumppanit ovat mukana tukemassa elektronisen urheilun maajoukkue- ja kilpailutoimintaa. Pääyhteistyökumppanina vuonna 2017 toimii Telia sekä virallisen harjoituskeskuksen maajoukkueen käyttöön mahdollistavat Kajaanin Ammattikorkeakoulu ja Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia.

Pääyhteistyökumppani

 Telia

Telia on uuden sukupolven kansainvälinen ja paikallisesti vahva operaattori. Autamme luomaan uudenlaisia yhteyksiä ja haluamme helpottaa sinun, yrityksesi ja yhteisösi arkea. Pitkä historiamme Suomessa alkaa jo vuodesta 1855. Sijoitamme joka vuosi suomalaisiin yhteyksiin noin 200 miljoonaa euroa, tarjoamme töitä noin 3300 ihmiselle ja työllistämme välillisesti tuhansia muita.

Vuoden 2016 lopussa noin 4,3 miljoonaa liittymäasiakasta oli valinnut meidät operaattorikseen. Olemme osa kansainvälistä Telia Companya, joka toimii 17 maassa Norjasta Turkkiin. Maailmanlaajuisten yhteyksien ansiosta tarjoamme sinulle parhaat palvelut missä ikinä liikutkin. Tervetuloa mukaan osoitteessa www.telia.fi.

 

Yhteistyökumppanit

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia

Urheiluakatemian tehtävänä on nuorten urheilijoiden harjoittelun ja opiskelun kokonaisvaltainen tukeminen. Urheilijat opiskelevat paikallisissa oppilaitoksissa ja valmentautuvat Vuokatin, Rukan ja Kajaanin huippuolosuhteissa.

Vuokatti-Ruka urheiluakatemia on alueellinen huippu-urheiluverkosto ja koko urheilijan polun perusratkaisu. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia tarjoaa mahdollisuuden opiskelun ja urheilun yhdistämiseen aina yläkoulusta varusmiespalvelukseen ja korkeakouluopintoihin saakka. Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia on koordinoija, joka sitoo yhteen urheilijoiden opintopolut, valmennuksen ja tukijärjestelmät.

Vuokatti-Ruka Urheiluakatemia päätti vuonna 2017 ottaa esportsin täysin mukaan omaan lajikantaansa. Vuokatissa nähdään, että elektronisessa urheilussa on niin paljon samoja elementtejä kuin perinteisessä urheilussa, jotta se ansaitsee samanlaisen kohtelun. Tämän takia VRUA onkin aloittamassa yläkoululeirityksen, urheilulukion ja monia muita tukevia toimenpiteitä esportsin hyväksi! Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian tiloissa löytyy tietokoneet, näytöt, pelituolit yms. yli 30:lle pelaajalle!

KAMK

Kajaanin ammattikorkeakoulu lähti yhdessä Vuokatti-Ruka Urheiluakatemian kanssa tukemaan suomalaista esportsia vuonna 2017. KAMK järjesti vuonna 2017 Nordic eSports Academyn, joka kokosi noin 50 nuorta pelaajaa treenaamaan kuukaudeksi ja treeni huipentui 10 000€ turnaukseen Vuokatissa. Pelkästään tähän KAMK:n tukitoimenpiteet esportsille ei rajoitu, sillä ensi lukuvuonna alkaa uudenlainen BBA linja, jossa keskitytään eSportsin opiskeluun! Lisäksi kun vielä Kajaanin ammattikorkeakoululla kehitetään pelaajatestaus ohjelmistoja ja laitteita, niin voidaan uskoa, että KAMK:lla on vielä suuri merkitys Suomen esportsin kehityksessä!

Menossa mukana ovat myös

TiQ Bags

TiQ Bags Oy on tamperelainen perheyritys, jossa työskentelevät siskokset Tiina ja Susanna. TiQ Bags valmistaa laukkuja, reppuja ja fanituotteita erityisesti elektroniseen urheiluun. Tämä on ollut hyvin luonnollinen valinta, koska eSports on lähellä kummankin sydäntä ja perhepiiristä löytyy niin nykyisiä pelaajia kuin tulevaa sukupolvea. Valikoimastamme löytyvät myös lippikset, jotka brodeerataan asiakkaan omalla tekstillä.

Yrityksen tärkeimmät arvot ovat laadukkaat ja toimivat tuotteet ja hyvä asiakaspalvelu. Kaikki laukkumme ovat meidän suunnittelemiamme ja valmistus tapahtuu omissa tiloissamme Tampereella. Materiaalit ovat huolella valittuja ja tuotteiden kestävyyttä ja toimivuutta testataan ennen markkinoille tuontia tuotetestaajiemme kanssa.