Hakuaika uuteen Esports Business -koulutukseen alkaa tänään

Kajaanin ammattikorkeakoulussa (KAMK) alkaa syksyllä 2018 englanninkielinen Esports Business -koulutus.

09.01.2018

Syksyllä 2018 alkava Esports Business -koulutus on mukana korkeakoulujen yhteishaussa 9.-24.1.2018. Kajaanin ammattikorkeakoulun järjestämä koulutus on englanninkielinen. Hakeminen koulutukseen tapahtuu osoitteessa www.opintopolku.fi.

“Koulutuksen tavoitteena on tuottaa uuden tutkintokoulutuksen myötä e-urheilun liiketoiminnan ammattilaisia sekä alueelle uutta liiketoimintaa. Esports on voimakkaasti kehittyvä markkinaympäristö, jonka kasvavaan asiantuntijoiden kysyntään pyrimme uuden koulutuksen myötä vastaamaan”, toteaa Kajaanin ammattikorkeakoulun esports –koulutuksesta vastaava Janus Pitkänen. Esports Business -koulutus antaa opiskelijoille valmiudet toimia elektronisen urheilun ympäristössä kansainvälisellä tasolla.

”Koulutus on kokonaan englanninkielinen ja tavoitteena on, että noin puolet opiskelijoista tulee ulkomailta. Emme kouluta pelaajia, vaan elektronisen urheilun liiketoiminnan asiantuntijoita”, Pitkänen jatkaa.

Koulutuksen keskiössä on kansainvälinen liiketoiminta, mutta opintojaksoihin tuodaan e-urheilun näkökanta. Koulutuksesta  valmistuneet voivat toimia esimerkiksi erilaisten e-urheiluun liittyvien projektien ja tapahtumien parissa, valmentajana tai markkinoinnin ammattilaisena. Opiskelijoilla on mahdollisuus suuntautua tapahtumajärjestämiseen, pelikehitykseen tai esimerkiksi valmennukseen heidän oman kiinnostuksensa mukaisesti. Tällä hetkellä Suomessa tai myöskään juuri maailmalla ei ole tarjolla e-urheilun liiketoimintaan keskittyvää korkea-asteen koulutusta, joten Esports Business on ainutlaatuinen tutkinto.

Koulutusta varten Kajaanin ammattikorkeakouluun rakennetaan oma esports-luokka, jossa opiskelijoiden käytössä ovat huipputehokkaat pelitietokoneet. Koulutuksen opiskelijoiden toimintaympäristöä tukevat myös KAMKin ammattilaispelaajille tarjoamat testauspalvelut ja elektronisen urheilun joukkueille järjestetyt harjoitusleirit. KAMK on mukana kehittämässä e-urheilun keskittymää Kajaaniin yhteistyössä Kainuun Prikaatin sekä Vuokatti-Ruka urheiluakatemian kanssa.